Lesbot rakastelee seksipuhelut

Jokainen varmasti kuuluu johonkin vähemmistöön ja en usko, että kyvyssäni asettua vähemmistön asemaan on mitään vikaa. Mutta vaistoan täällä vikaa joidenkin kyvyssä asettua seksuaalista etsikkoaikaa läpikäyvien naisten asemaan. Jotkut eivät tarvitse apua, opastusta, ohjeistusta, opetusta seksuaalisuuteen, siihen heräämiseen tai itse seksiin Itse kuulun tähän kategoriaan eikä se tee minusta yhtään sen ylimielisempää.

Eikä minua kukaan koskaan ole neuvonut, opastanut enkä sitä edes olisikaan koskaan halunnut, että joku varta vasten käskee, että näin ja näin tällä kaavalla toimitaan naisen kanssa. Ihan kuule kantapään kautta asioita on koettu ja oman sekä sen toisen ihmisen fiilisten pohjalta menty, ei suinkaan minkään valmiiksi kirjoitetun käsikirjoituksen tai kaavan mukaan.

Jotkut taas tarvitsevat sitä opastusta riippumatta iästä. Toki, sallittakoon heille etsi vastauksia kysymyksiin, saada opastusta ja ohjeistusta heiltä, jotka ovat valmiita heitä opastamaan ja opettamaan. Onhan niitä keittokirjojakin miten kokataan tai uusavuttomille oppaita miten vaihdetaan lamppu tai käytetään saksia. Joitakin se loukkaa, että jotkut haluavat itselleen ohjaajaa, opettajaa ja neuvojaa sänkyyn. Eivät he ole mitään robotteja tai kertakäyttömollamaijoja, jotka heitetään nurkkaan kun oma tyydytys ja opastus on saatu.

Heille ei myöskään makseta siitä, että he ovat seksuaaliammattineuvojia, psykologeja tai seksiterapeutteja saati sitten opettajia. Sellaisia on oikeastikin olemassa ja heille maksetaan siitä ammatista. On väärin kuvitella, että joillakin yksityisillä ihmisillä olisi velvollisuus opastaa ja ohjata heitä seksuaalisuudessa tai miten harrastetaan seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa. Jos kokee tarvitsevansa apua, on varmasti laaja skaala kaikenlaisia ammattiauttajia ja tukiryhmiä, ihmisiä, joilla on siihen ammattitaito ja he tekevät sitä työkseen.

Tällaisia ammattiauttajia on hyvä käyttää jos kokee tarvitsevansa apua. Mitä taas opastamiseen sängyssä tulee, niin miten se sitten eroaa jotenkin seksistä miehen kanssa? Miksi miehen kanssa ei tarvitse opastusta sängyssä, mutta naisen kanssa tarvitsee?

Mikä tekee siitä niin erikoisen, että sitä varta vasten pitää opiskella miten toimitaan naisen kanssa sängyssä? Onhan naisilla itselläänkin ne aivan samat värkit ja samanlainen vartalo, miksi sitä opettelemista ei voi aloittaa siitä omasta vartalosta?

Miksi pitää ylipäätänsä opetella mitä pitää tehdä naisen kanssa sängyssä? Kuvitellaanko, että on olemassa jokin käsikirjoitus tai kaava, jonka mukaan kuuluu toimia jokaisen naisen kanssa?

Eikö pääasia olekaan, että tuntuu hyvältä ja tekee sitä mikä itsestä ja siitä toisesta tuntuu hyvältä? Ja niin, naisethan ovat yksilöitä siinä missä miehetkin, joku tykkää jostakin toisesta jutusta ja joku taas toisesta. Ei voi sanoa, että jos olet jonkun naisen kanssa sängyssä, niin sitten olet "opetellut" aivan kaiken mistä kaikki muut naiset tykkäävät ja ylipäätänsä yleistää, että tästä kaikki naiset pitävät.

Jokainen nainen eroaa toisistaan kuitenkin mieltymyksiltään ja haluiltaan. Ei nainen ole mikään tietty prototyyppi, jonka kanssa toimitaan juuri näin tai noin, jokainen on oma yksilönsä ja jokainen tykkää tehdä asioita hieman omalla tavallaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaavoihin kangistunut käytös sängyssä ei varmasti ole mitenkään loppupeleissä miellyttävää tai johda hyvään lopputulokseen. Ei, se ei ole mikään strategiapeli, ei mikään elokuvan käsikirjoitus eikä mikään tietty matemaattinen kaava.

Että sitä niiku olisi opetellut jonkun tietyn kaavan, minkä mukaan aina naisen kanssa toimii. Tai sitten, että sovitaan, että harrastetaan seksiä sinä ja sinä päivänä tasan kello se ja se. Ei, ei ja ei. Jos kokee tarvitsevansa apua ja ohjeistusta, on varmasti kaikenalaista kirjallisuutta, Setasta saa neuvoa ja tukea, on seksuaaliterapeuttia jne.

Kannattaa hyödyntää nämä kuin vaatia yksityisiltä ihmisiltä velvollisuutta opettaa ja opastaa heitä seksuaaliasioissa ja seksiasioissa.

Mitä pahaa siinä on? Ei ole kovin vaativaa. Ei sitä apua, eikä vastauksia saa, jos ei edes uskalla kysyä. Ei naapureilta saa kissanhoitoapua, jos ei sitä kysy.

Ei opelta saa vastauksia, jos ei kysy, eikä kaverilta teetä ja sympatiaa, jollei kysy. Ja epäilempä, uskaltaako ap.

Asiat näköjään täytyy tietää itsekseen tai sitten selvittää itse. Vaan ei se ole kaikille niin itsestään selvää - ei ainakaan vanhemman polven naisille, jotka ovat usein kasvatettu häpeämään aistillisuutta ja naisellisuuttansa. Kynnys lähteä hakemaan tietoa edes salaa Humppilan sivukirjaston hyllyjen välistä klo 9 keskiviikkoaamuna on joillekin liian korkea, kun on näin henkilökohtaisesta asiasta kysymys.

No, mutta siinäpähän sitten on ja kärvistelee - ei kuulu mulle - ei mua voi velvoittaa - ei mua kiinnosta - voi, kuinka alentavaa, että kehtaa edes kysyä No, mutta, heterotäti kiittää ja kumartaa. Mies pelaa Clash of clania ja katsoo James Bondia silmänurkastaan. Lapsi on nukkumassa, joogat on joogattu, mutta tiskit on tiskaamatta. Useimmiten asiat kuin asiat vaativat omatoimisuutta ja motivaatiota selvittää niitä asioita ihan itse.

Ei voi olettaa, että joku toinen etsii tietoa tai opettaa sekä ohjaa asioissa. Parhaiten oppii kun itse ottaa asioista selvää ja kokee niitä asioita itse. Pätee muuten moneen asiaan eri elämän osa-alueilla. Nimenomaan asiat pitääkin selvittää itse. Ei pidä olla siinä luulossa, että joku toinen etsii sinulle tietoa tai että on aina joku muu, joka hoitaa asiat kuin asiat puolestasi. Yksinkertaisesti, jos olet itse riittävän kiinnostunut asioista, sinulla on myös motivaatiota etsiä sitä tietoa itsenäisesti.

On myös aivan eri asia olla konkreettisesti koulussa ja siellä on joku oikea opettaja kuin vaatia jotain yksityishenkilöä opettamaan sinulle, ilmaiseksi. Olkoon se asia mikä tahansa. Tuskin kukaan opettaja opettaa kovin mielellään ilmaiseksi vapaa-ajallaan. Opettajalla on myös yksityiselämä ja vapaa-aika, sama pätee vaikkapa kampaajaan tai kirjastonhoitajaan. Kampaaja ei leikkaa ja värjää vapaa-ajallaan asiakkaisen hiuksia ilmaiseksi , kirjastonhoitaja ei hoida tehtäviään vapaa-ajallaan ilmaiseksi eikä kukaan vähänkään järkevä lääkäriksi opiskellut toimi täyspäiväisesti vapaa-ajallaan lääkärinä ja kirjoittele reseptejä ilmaiseksi.

Ehkä kenties joku korkeintaan vastavalmistunut poikkeustapaus, mutta ei kukaan kokenut konkari. Toiminta lähinnä on jo toisten ihmisten hyväksikäyttöä, henkilö olettaa, että kaikki muut hoitavat hänen asiansa, ilmaiseksi. Jos löydät netissä Suomisivut, löydät varmasti Googlen sivut ja ei muuta kuin hakusanoja sinne eli vaikka seksuaalisuus, seksi, lesbous, jne. Väestöliitolla on nykyään paremmat sivut kuin joskus aikoja sitten, Seta on olemassa.

Jos häntä ei haluta neuvoa, ei sitten - ei ole pakko. Vaan jos olisit tuonkin energian, mitä edelliseen viestiisi laitoit, käyttänyt siihen, että vastaat ap: Mutta hyvää äitienpäivää kaikille palstalla liikkuville äityleille: On ihmisiä, jotka etsivät pelkkää seksisuhdetta ja naista "opettamaan" miten naisten kanssa harrastetaan seksiä.

Luonnollista on, että näihin suhteisiin ei liity rakkaus eikä voi sanoa, että rakkaus on tärkeintä, sillä sitähän niissä suhteissa ei oikeasti ole. Eivät tällaiset naiset hae rakkautta, he hakevat seksiä tuntemattoman tai puolituntemattoman kanssa. He hakevat tuntematonta naista "opettamaan" heitä miten "rakastellaan" naisen kanssa. Kyseessähän ei oikeasti ole rakastelu vaan pelkkä seksi jonkun tuntemattoman tai puolituntemattoman kanssa.

Asiat eivät heillä välttämättä etene omalla painollaan, koska eivät osaa toimia suuntaan tai toiseen. He ovat sellaisia, että tarvitsevat sitä kädestä pitäjää konkreettisesti ihan kuin joku uusavuton ei osaa ilman ohjausta käyttää saksia tai solmia kengännauhoja itsenäisesti. Se nyt on vaan niin, että elämässä tulee joskus vastaan uusia asioita ja joillekin se on seksi toisen naisen kanssa.

Ei siitä nyt tarvitsisi rivi tolkulla kirjoittaa, että pitää apua etsiä sieltä sun täältä. Itse olen ihminen, joka kuuntelee ja auttaa toista ihmistä tarvitsematta siitä heti paljon euroja. Mistä sinä tiedät, mitä ap. Mistä sinä tiedät, että hän ei halua naisen rakkautta? Sinäkö sen määrittelet, mikä on rakkautta ja mikä ei ja miltä ap.: Älä leimaa toista omien ennakkoluulojesi tai ennakko-odotustesi tähden - silloin et ole parempi, kuin ne heterot, jotka mielestäsi leimaavat teitä homoseksuaaleja.

Juurihan itse aloitit siitä, että heterot aina olettavat sitä ja tätä, että lesbojen seksi on vain seksiä, eikä rakkautta. Nyt ITSE oletat, että ap: Ensiksi haluan sanoa suuret kiitokset clashofclanleski-nimimerkin takaa juttelevalle henkilölle, kiitos positiivisuudestasi, puolustuksestasi ja kannustavasta asenteestasi! Sitä minä ensisijaisesti kaipaan, sitä henkistä yhteyttä ja hellyyttä.

Olen kuitenkin naisten kanssa seurustellessani ollut niin nuori, etteivät seksin salat ole vielä auenneet. Ensimmäisen kerran harrastin seksiä aikuisuuden kynnyksellä ensimmäisen poikaystäväni kanssa sitä ennen kaikki vähäiset suhteeni ovat olleet muiten tyttöjen kanssa.

Älä siis turhaan tee olettamuksia ja ryhdy aggressiiviseksi! Tiedän kyllä kuinka keskustella aiheesta kunnioittavasti. Tiedän kyllä mitä naisten välinen rakkaus parhaimmillaan on, koska olen sen itse kokenut ja kaipuu siihen on jäänyt. Mutta seksistä en tiedä mitään! Ei sitä kehtaa naispareilta kysyä, vaikka ystävinä sellaisia onkin. Tiedän että se ei olisi kunnioittavaa.

Siksi osoitankin kunnioitusta heille kysymällä asiaa anonyymisti muualta, niin että joku asiasta enemmän tietävä voi minulle siitä kertoa, ilman että tunkeudun kenenkään yksittäisen ihmisen henkilökohtaiseen tilaan yllättäen! Yritin tehdä keskustelunavauksestani hivenen karikatyyrimäisen ja humoristisen, ettei se vaikuttaisi liian kärkkäältä ja perverssiltä. Olen pahoillani mikäli pahoitin mielesi asialla, olen kuitenkin aidolla mielenkiinnolla, tunteella ja kunnoituksella liikenteessä! Ei tällaisia asioita tiedä ellei kysy, ja nyt olen saanut jo monta hyvää vastausta muilta ja tiedän aiheesta hieman enemmän kuin ennen keskustelunavaustani.

Nyt on kyllä pakko kommentoida. Siis päätetään harrastaa seksiä? Kyllä meillä se menee niin että se lähtee spontaanisti jommankumman aloitteesta eikä mitään päätöksiä tehdä että tänään harrastetaan seksiä kello Ei voi muuta tehdä ku ihmetellä, kummallisen robottimaiseksi tehty seksielämä teillä. Kiitos vastauksestasi, olen aivan samaa mieltä tuosta robottimaisuudesta! Mutta kun seksiä ei saa ellei kysy: Kokee sen kuulemma painostamisena.

Siksi pitää kohteliaasti kysyä, että "Harrastettaisiinko tänään seksiä? Ja loppu onkin historiaa. Ikävää ja nöyryyttävää, että joudut mieheltäsi seksiä anelemaan. Ennen pitkään sinunkin aloitteellisuus vähenee ja sinusta tulee välinpitämätön seksin suhteen.

Oletko keskustellu miehesi kanssa mistä voisi johtua hänen reaktiot? Tuli myös mieleen rakastatko miestäsi. Onko sinulla mieheesi tunne ja läheisriippuvuus suhde. Opettele myös rakastamaan, arvostamaan ja kunnioittamaan itseäsi Kommentoi. Opettele myös rakastamaan, arvostamaan ja kunnioittamaan itseäsi Valitettavasti oma aloitteellisuuteni on jo vähentynyt, tosin lähinnä miehen omasta pyynnöstä.

Häntä ahdisti lähes päivittäinen kyselyni, joten otan seksin enää esille pari kertaa viikossa. Välillä minulta lipsahtaa jotain seksiin vihjaavaa keskelle arkista puhetta, ja mies kokee sen syyllistävänä.

Ennen mies on siis ollut aktiivisempi seksin suhteen, nykyään kerta kuukaudessa riittää ja tuntuu, että senkin tekee vain pitääkseen minut "tyytyväisenä". Itse olisin valmis vaikka joka päivä. Olemme keskustelleet miehen kanssa asiasta, monta kertaa ja monesta eri kulmasta.

Hänen itsetuntonsa on huonossa jamassa lihomisen vuoksi, hänellä on ollut myös stressiä ja masennusta erinäisten asioiden vuoksi.

Tätä jatkunut melkein vuoden ajan. Nyt pahimmat stressitekijät ovat jo takanapäin, tilanne ei ole ainakaan vielä kohentunut lainkaan. Esität erittäin hyviä kysymyksiä, harmillista kyllä en osaa antaa täydellisiä vastauksia. Olen itsekin miettinyt monta kertaa, rakastanko miestäni vai olenko hänen kanssaan vain tottumuksesta.

Arkista hellyyttä meillä on ollut aina, viime aikoina tosin vähentymään päin. Viimeisen parin viikon aikana pelkkä suukon tai halauksen saaminen on ollut kiven alla.

Muuten mies ei käyttäydy mitenkään eri tavalla, juttelemme paljon ja vitsailemme keskenämme. Hellyys ja seksi on vain hiipunut pois, askel askeleelta. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa tehneeni kaiken tilanteen parantamiseksi, pallo on miehellä. Olen viime vuosina tehnyt paljon itsetutkiskelua ja itsetuntoni on kasvanut sen myötä. Olen oppinut arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Nyt täytyy vain miettiä, onko se rakkaus suurempaa kuin rakkauteni mieheeni, ja ovatko nämä kaksi keskenään ristiriidassa.

Valitettavasti masennus ja masennuslääkkeet saattavat aiheuttaa seksuaalista haluttomuutta ja masentuneella ihmisellä "mikään ei tunnu enää miltään". Stressi, masennus ja huono itsetunto lihomisen vuoksi ovat varmaan myös syitä, miksi miehesi ei enää ole niin aktiivinen seksuaalisesti. Miehelläsi on kestänyt jo vuoden ajan masennus eli luulisin että hänellä vaatii ponnisteluja selvitä normaali arkiaskareista päivittäin.

Uskoisin että suurin syy haluttomuuteen ja hellyyden vähentymiseen on syynä hänen sairastuminen masennukseen. Arkinen hellyys on tärkeää Kommentoi. Ja minä kun en ylipäätänsä ymmärrä, mitä kaksi naista puuhailee harrastaessaan seksiä. Vetoketjussa on kaksi puolta ja väkäset menevät vurotellen toistensa lomaan. Miten naisten välinen seksi sitten sujuu: Sä voit vetää sen eräänkin tavaran päähäs ja paeta vuorille: Jos sulle seksi on sama kuin yhdyntä, niin sittenhän siinä on sulla ihmettelemistä.

Voipi olla sitten myös niin, on ihmettelemistä siinäkin, että miksi nainen ei tyydyty tai vähintäänkin teeskentelee orgasmeja, valittaa, että päätä särkee ja nyt ei huvita tai pahimmassa tapauksessa vaihtaakin sitten jo toiseen partneriin. Muistan kyllä itsekin sen ajan kun koulun seksivalistuksessa opetettiin, että seksi tarkoittaa lähinnä vain pelkkää yhdyntää, tunteilla ei ole väliä eikä mitään hajuakaan esim. Seksi oli sama kuin penis vaginassa, homot ja lesbot sivuutettiin yhdellä lauseella, tunteista ja seurustelusta viis.

Joten enpä toisaalta ihmettele jos niitä ihmisiä löytyy joille seksi on sama kuin penis vaginassa. Käsittääkseni ihan sanakirjojenkin mukaan seksi ja yhdyntä ovat aivan kaksi eri asiaa Ja joo, tumpeloita ja uusavuttomia on ihan lesboissa kuin heteromiehissäkin, mutta ei hätää, itse kokeilemalla ja kokemalla oppii uusia ihmeellisiä asioita ja aina voi kehittää omia taitoja. Tiedämpä erään heteromiehen, joka aikoinaan totesi, että kylläpä hän on ollut aikaisemmin todella tumpelo.

Hän tosiaan kuvitteli seksin olevan pelkkää yhdyntää ja siihenhän mentiin sitten ilman mitään esilämmittelyjä. Pääasia oli vain miehen tyydytys siis laukeaminen, naisen tyydytyksellä ei niin väliä. Hän myös kuvitteli, että nainen tyydyttyy automattisesti pelkällä penis vaginassa-metodilla eli ilman esilämmittelyjä housut pois ja ei muuta kuin yhdyntää, muutama työntö, ravistus ja se oli siinä. Tämän operaation jälkeen olikin hyvä nukahtaa samantien.

Pitkään naiset valittivat, etteivät nauti tai tee vähän jotain enemmän tai päätä särkee, ei nyt huvita, mutta hän ei vaan yksinkertaisesti tajunnut. Sittemmin hän tutustui alan kirjallisuuteen ja oivalsi, että perskules, hänhän on unohtanut tyystin suutelemisen, hyväilyn, hellät sanat, flirttailun, kiusottelun tai oikeastaan hän ei edes tiedostanut, että sellaista hyväilyseksiä voi edes tehdä.

Homoseksuaalinen seksi etenee näin: Watch out we have comedian over here! Ehkä tää keskustelu ois enemmän kuulunut bi-puolelle, lesbot kun eivät yleensä lähde heteroseksistä tai miehistä liikkelle ollenkaan näissä keskusteluissa. Lesbona en ole joutunut itseäni tai seksuaalisuuttani etsimään jotenkin naisten välisen seksin opettelun kautta.

Kukaan ei ole opettanut sitä, mitä olen: Ehkä joillakin myöhäänheränneillä bi-seksuaaleilla voi olla vaikeuksia ajatella intiimiä suhdetta naisen kanssa kun lähtökohtana on heterosuhde, mutta jos oikeasti haluaa naisen kanssa muutakin kuin hätäistä seksikokeilua ja seksuaalisuuden ympäripyöreää etsiskelyä, kannattaa unohtaa heterosuhteessa opitut ja lähteä suhteesta liikkeelle juuri kyseisen naisen kanssa.

Miehistä ei ole kokemusta, joten en voi verrata, mutta näin neuvoisin. Vaatteet pois vaan ja sängylle saksimaan. Ei siinä mitään "etenemistä" tarvita. Lesboilla retee meno äänekästä naurunkäkätystä. Ei lesbot ainakaan silloin käkätä, kun ne nuolee toistensa alapäätä.

Kysyin tutulta rekkalesbolta asiaa. Niin ja on niillä sormet joilla voi hieroa toistensa reikää. Olen aikaisemmin ollu heterosuhteessa jossa harrastettiin pelkkää seksiä eli mentiin sänkyyn ja hoidettiin homma. Ihastuin ja rakastuin naiseen. Hänen kanssa sain kokea ihanaa hellyyttä, kosketusta, läheisyyttä ja intohimoista rakastelua. Todella voimakkaita ja vahvoja tunteita. Ihanaa oli myös se, että saatoimme suukotella,halailla, hyväillä ja kosketella toisiamme, eikä sen tarvinnut johtaa aina rakasteluun.

Ihaninta on spontaani kiihottuminen esim. Ei rakastelu ole sidottu aikaan ja paikkaan: En saanut mistään oppeja miten toimin naisen kanssa. Oma vaisto ja tunne ohjaa. Tärkeää on myös keskustella kumppanin kanssa mistä toinen ja itse pitää. Aika opettaa myös tuntemaan itseä ja toista ja silloin toimit vaistomaisesti oikein. Yksi niistä harvoista, aidoista vastauksista joita tähän keskustelunaloitukseen olen saanut.

Uskon että aikanani, jos saan voimaa erota miehestäni ja rakastun vielä johonkuhun naiseen, minuakin ohjaa se sama vaisto ja tunne josta vastauksessasi puhuit. Sitä on vain kovin vaikea kuvitella nyt, kun elämässäni ei ole sellaista rakkautta ja hellyyttä kuin toivoisin. Olen onnellinen siitä, että sinä olet löytänyt tällaisen onnen itsellesi!

Minäkin tein ero päätöstä kauan ja kun aika oli kypsä haimme eroa yhdessä. En minäkään tienny aikaisemmin, että voi olla kahden ihmisen välillä, niin ihanaa rakkautta ja hellyyttä.

Toivon että jonain päivänä saat ihastua ja rakastua ihanaan naiseen ja kokea aitoa rakkautta. En enää ole suhteessa. Odotan uutta ihastusta ja rakkautta elämääni. Aika suloinen kuvaus kahden naisen hellyydestä Sofia Lesbot kertoo, että saavat paljon eroottisemman latauksen jos kumppani jättää alapään pesemättä muutamaksi päiväksi.

Sitten kun rakastelevat niin on ihana olo kun tietää saavansa rekastetun omaa tuoksua, tietää,että kumppani ei ole pettänyt rakastaan.

Ei ole kokemuksia alapään pesemättä jättämisestä ja en myöskään ole kuullu tämmösestä. Sitäkö, että on tavallaan tehty rekkikseksi, rekkalesboksi? Seksikät lesbotytöt nuolevat toistensa pillua. Mia Malkova on superseksikäs lesbonainen.

Shyla Sylez ja hänen lesbo-ystävät. Lesbonaiset Joey Minx ja Felix Weatherwood. Kokeneet lesbotyttö ja hänen tyttöysvätä. Nikita Von James nuolee tyttöystävän pillua. Lesbotytöt nuolevat toistensa pillua. Nuoren naisen ensimmäinen lesboseksi. Jayden Jaymes ja hänen lesboystävä. Karvaiset lesbot nuolevat toistensa pillua. Aistillinen ja kuuma lesboseksi.

Samantha ja hänen lesboystävät. Ariella Ferrera ja hänen lesboystävä. Pkasu lesbonainen ja nuorempi tyttö.

Satuimme vain makaamaan samalla sängyllä eikä asiasta oltu sovittu, mutta kun siinä paijailimme toisiamme, asiat etenivät hieman liian pitkälle ja yhtäkkiä harrastimme oikein koomista, mutta hellää ja ymmärtävää seksiä.

Kumpikaan ei kauheasti osannut mitään tai tajunnut toisen kehosta paljon, mutta kyllä sen jotenkin sai sähellettyä.

Lopetimme siihen, kun tyttöystävän isä tuli kotiin koirien kanssa. Täällä toinen hetero vastaa! Täysin sama tilanne ku Jillyllä; en voi kutsua itteäni biksi mut ku itsetyydytän tai fantasioin nii lähes aina katon lesbopornoa jne.

Eka ja toistaseks viiminen bi-kokeilu, joka eteni seksiin asti oli parhaan ystävän kanssa lukiossa hyvässä nousussa yksissä bileissä. Musta se oli tosi hauskaa ja sain kamun tulemaan se tulee herkästi, oikeesti mä vaan jotain sähläsin ja ronkin ja kuuntelin ohjeita XD. Itte taas en heteroseksissäkään lähes ikinä tuu, niin enpä tullut silloinkaan. Muutenkin homma jäi kesken ku joku tuli koputtelemaan vessan ovea. Samoissa bileissä molemmat pantiin ihan vääriä henkilöitä nii ei ikinä sen jälkeen puhuttu tästä mun lesboiluyeityksestä.

En itseasiassa ihmettelis jos se ei muistais, oltiin siis tosi kännissä ja multa ei vaan ikinä mee muisti. Ei liittynyt siis sukupuoleen mitenkään. Maattiin sängyllä pitkän aikaa vierekkäin, oli tosi ihana ja ''jännittävä'' fiilis, oltiin ihan hiljaa ja pussailtiin välillä ja pikkuhiljaa sitten edettiin Aika rauhallinen kokemus, mut musta tosi ihana, oli koko ajan sellanen niin täydellinen tunnelma siinä tilanteessa. Ja intohimonen, mutta samalla rauhallinen Tosi vaikea selittää, mutta koskaan sen jälkeen ei oo ollut tuollasta tunnelmaa kenenkään toisen kanssa.

Tää oli mun ihan ensimmäinen ja ainoa kokemus kyseisen tytön kanssa. Olin aiemmin ollut miesten kanssa. Eka kerta naisen kanssa jännitti ja pelotti, et mitä mä teen ja miten ja en osaa.

En oikeestaan muista koska se eka kerta naisen kans oli ja miten. Oli paljon luontevampaa mulle kun olla miehen kanssa. Se oli aika damn fine. Luontevaa ja rakastavaa ja ymmärtäväistä vaikka oltiinkin tavattu ensimmäistä kertaa irl siinä muutama tunti sitten, seurustelua sillon takana kuitenki melkein puoli vuotta.

Heti kun tyttöystävän porukat lähti mökille tein alotteen siihen suuntaan ja loppu onkin loisteliasta historiaa. Ensin sai tyty-yde, sitten minä. Seksi on sen jälkeen aina vain parantunut. Eipä oikein ole kertaa, ettenkö olisi seksissä saanut, harvassa myös sellaiset yhden orgasmin sessiot. En oo miesten kanssa koskaan ollut enkä kyllä ajatellutkaan.

Nolo, ihme sähläystä eikä kumpikaan tullut. D tulin kyllä mut siin kesti varmaan vuosi en kyl pahalla muistele! No siis, se oli ilta jona molemmat oli nauttinu alkoholia vähän liikaa, joten eihän siitä sähläyksestä meinannu mitään tulla. Mutta ihan hyväksi kokemukseksi jäi. Toinen kerta oli hieman samoissa tunnelmissa, joku vuosi tän ekan jälkeen - eri ihmisen kanssa tosin. Tulee todella 'slut-feeling' mut näiden välissä olin pysytellyt sinkkuna sellasen vuoden tmv.

Molemmilla kerroilla kumpikaan osapuoli ei jaksanut loppuun asti ku alko jalat jo kramppailemaan, joten ei siis kumpikaan tultu. Varmaan johtui myös osittain siitä jännityksestä. Kyllä mun poikaystävä vaan pystyy jatkaa heti sen jälkeen kun on tullut. Jännittävää kun en jotenkin yhtään osannu odottaa sitä: D oli tyttöystävä joskus vihjaillu vähän siihen suuntaan mut ei oltu kauheesti seksistä puhuttu. Oli vähän sähläystä tietysti kun vierasta hommaa ja olin vissii jotenkin tosi hermostunut kun en nauttinyt yhtään niin paljon kuin nykyjään.

Jouduttiin sit lopettaa hommat kesken kun sen äiti tuli kotiin. Mut hyvä fiilis jäi vaikka olikin aika jännää ja siitä on seksi vaan parantunu: Se oli jotenkin sujuvaa ja selkeää heti alkuunsa, kun on itsekin naaraan keholla varustettu. Nuolin pillua ilolla ja riemulla ja partneri tuli helposti. Seurusteltu oltiin jotain puoli vuotta ja tämä keissi oli tavallaan suunniteltu, kumpikin halusi kokeilla. Nykyään köyrittyäni molempaa sukupuolta joitakin vuosia, koen ehdottomasti että naiset on mulle helpompia ja tutumpia seksikumppaneita harjaannuttuani enemmän käsittelemään heitä kuin miehiä.

Kokemusta ei ole miehistä ja nykyinen kumppanini oli ensimmäiseni kaikessa, mutta eka kerta oli jännää, ihanaa ja kesti useamman tunnin: DD taustalla pyöri romanttisesti jonku leffan tunnari..

Suoraan sanottuna en muista yksityiskohtia kovinkaan tarkkaan. Mä oon niin herkkä, että uskoisin tulleeni silloinkin, koska muistaakseni olen tullut melkeenpä poikkeuksetta joka kerta.

Alusta asti olen nauttinut, mutta toki tässä kuudessa vuodessa on oppinut toisen kehon ja mieltymykset melko hyvin joten kehitystä on tapahtunut ekoihin kertoihin verrattuna. Ja jonkun esittämään lisäkysymykseen: Noh, keskustelu on aika vanha, mutta jos vastaan kuitenkin. Itse nuorempana pidin yllä seksi suhdetta silloisen parhaan ystäväni kanssa. Suhde kesti ainakin 2 vuotta. On siitä sen verran aikaa etten muista paljoa ensimmäisistä kerroista.

Säheltämistä ja kokeilua se kuitenkin oli. Myöhemmin alkoi kuitenkin tekniikat koko ajan parantua ja muuttui aina vain kiihkeämmäksi. Suudeltu ei koskaan se oli se raja minkä vedimme. Näin kun myöhemmin miettii se oli todella outoa! Ainut mitä kadun oli nuori ikä, muuten aivan mahtava kokemus. Molemmat puolet saivat mitä halusivat ja tuntui vain hyvältä. Alussa tietenkin hämmensi yms. Salassapito oli hieman hankalaa kun jäimme hieman koukkuun ja sinkosimme koko ajan toistemme kimppuun kun oli pienikin mahdollisuus.

En oo ikinä seurustellu: Oli ihan turvallista ja jännää joo mutta en kyllä tullu eikä varmaa partnerikaa. Muuten en muista tarkkaan mut muistan vieläki mitä biisejä soittolistalla oli. Jos sä olet gay tai bi seksi tarkottaa ihan samaa asiaa naisen kanssa, kuin heteroilla miehen kanssa? Mun eka kerta oli tosi epämiellyttävä, kumppanilla ei ollu mitään käsitystä mitä teki, enkä mä osannut odottaa mitään.

Huonoja kokemuksia on enemmän, kuin hyviä, mutta tää johtuu siitä, että nykysinkin jännitän vanhojen kokemusten takia.

Firefox Chrome Internet Explorer Safari. Sängyssä kun katsellaan pussailun lisäksi YouTube-videoita ja syödään pitsaa. Jaa se myös ystävillesi. Kuuntele ohjelmia ja lempikanavaa puhelimellasi RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus! Juuri nyt Päivä Viikko. Seksiasento, jossa puuhailu tuntuu pelkästään epämiellyttävältä Rintansa paljastanut mallikaunotar esittelee uskomatonta kroppaansa - esillä myös alatissi Onko seurustelusuhde hiipumassa pelkäksi kaveruudeksi? Paljastavat merkit listattiin 6 tyylimokaa, jotka antavat sinusta huonon ensivaikutelman - ethän sorru? Pätkäpaasto on vaativa, mutta tehokas tapa laihduttaa - katso, sopisiko sinulle Huh, mikä näky! Merkit, joista tiesin, että jotain on tekeillä Kuuma sinkkukesä edessä?

Seksiasento, jossa puuhailu tuntuu pelkästään epämiellyttävältä Koirien tekokivekset nostavat suosiotaan - Kim Kardashian asennutti lemmikilleen implantit Poikaystävä haukkui teinitytön tanssiaismekkoa liian paljastavaksi - nettikansa täysin eri mieltä Rintansa paljastanut mallikaunotar esittelee uskomatonta kroppaansa - esillä myös alatissi Petetyksi tulleet naiset kertovat: Merkit, joista tiesin, että jotain on tekeillä Prinssi Harryn soitto eksälleen ennen häitä sai tämän raiteiltaan - "Hän melkein jätti saapumatta" Kuuma sinkkukesä edessä?

Missä sinun kannattaa harrastaa seksiä tänä kesänä? Horoskooppimerkki kertoo Ihmiset eivät saa tarpeekseen prinssi Harryn eksän ilmeistä - "Tuon takia heitä ei kutsuta häihin! Laulajatähti Lily Allen jakoi kaksi kuvaa vaginastaan Nainen lähetti vahingossa arkaluontoisen kihlajaiskuvan perheelleen - "Onnea, se on valtava" Anna Eriksson teki Kelokuvan, esiintyy monessa kohtauksessa alasti - "Elokuva vaati alastomuuden" Mitä naiset todella ajattelevat masturboidessaan?

: Lesbot rakastelee seksipuhelut

Lesbot rakastelee seksipuhelut 777
Venäläinen pillu ikävä suomi Hirsute cunt mällit suuhun
Eniro henkilöhaku kirjaudu murmansk escort service Eesti porno videod pillu suomi
SE ON SUIHINOTTO KIK TUHMAA 721
Ilmaisia porno elokuvia where to get a nuru massage Voit katsoa ilmaisia seksivideoita eri aihealueista ja sivustoista. Kaikkiko teistä ovat syntyneet sataprosenttisen varmoina siitä, että ovat homoseksuaaleja, eikä tuollaista etsikkoaikaa ole kenelläkään ollut? Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Tyttö spicymatch massage sex milf ja sammuu ,nyt on lesboilla "valmis tapaus"käsittelyssä. Lesbona en ole joutunut itseäni tai seksuaalisuuttani etsimään jotenkin naisten välisen seksin opettelun kautta. En muista, mutta taisin olla too drunk to fuck, piti ottaa seuraavana päivänä uusintakierros. Varmistetaan että itkuhälytin toimii.
Onneksi on taidot kehittyneet sen jälkeen, ettei tarvii nykyisen kaa hävetä! Ikävää ja nöyryyttävää, että joudut mieheltäsi seksiä anelemaan. D Sammunut nainen on tunnetusti toiselle naiselle suurin nautinto ja ilon lähde: Ei, ei ja ei. Yhdyntään tarvitaan miehen aito penis, strap on ei ole sellainen.

Leave a Reply