Homon kyrpä lonkero porno

Minä olen siinä mielessä huonossa asemassa, että miehet eivät parveile ympärilläni sen perusteella, mitä juon. Olen kehittänyt hypoteesin ja testannut sen pitävyyden useita kertoja eri baareissa. Minun kohdallani vaikuttaa selkeästi miehen humalatila. Mitä selvempi mies, sitä epätodennäköisemmin päädyn hänen kanssaan sänkyyn. En ole vielä aivan varma, johtuuko tämä siitä, että itse valitsen miehen, joka on niin tuhannen tuupat, että juuri ja juuri tajuaa heppinsä oikeaan koloon työntää.

Vai onko kyse pikemminkin siitä, että vain alkoholimyrkytyksen tuoman sokeuden partaalla hortoilevat miehet löytävät tiensä minun luokseni. Oli miten oli, en jaksaisi tätä kännikuviota enää. Haluaisin itselleni miehen, jota nuoleskella taksijonossa ilman, että suu olisi täynnä oksennusta. Iinan kanssa on mukava tanssia. Tanssilattia on ainut paikka, jossa miehet kiinnittävät enemmän huomiota minuun kuin Iinaan. Rytmitajua ei ole jokaiselle suotu, eikä täyteläistä lantiota.

Nykyinen kauneusihanne ei ole ennen minua suosinut, mutta luojan kiitos J-lolle, joka antoi ainakin tälle ihraperseelle aivan uuden markkina-arvon yökerhojen lihatiskillä. Tätä lannetta kun osaa pyöräyttää tietyssä suunnassa ja asennossa musiikin tahtiin, monen miehen järjenjuoksu valahtaa boksereihin nanosekunnissa.

Valitettavasti sama järki palaa takaisin päähän viimeistään aamulla, kun saan yksinäni hamuilla vierustoveria sängylläni. Onnelalla ei ollut sinä lauantaina mitään annettavaa, ei onnea ainakaan.

Satu oli lähtenyt Jessensä kanssa jo aikoja sitten. Me Iinan kanssa odotimme taksia ja parilla tyttökielarilla lunastimme itsellemme paikan aivan jonon etupäästä. Miehet ovat kyllä niin vietävissä, kun vain tietää, mistä napista painaa. Taksinkuljettaja ei meinannut löytää navigaattoristaan asuntoni osoitetta, joten liikkeellelähtö kesti aikansa. Myönnetään, että olin jonkun verran humalassa, mutta en niin humalassa, ettenkö olisi tajunnut kuljettajan olevan täysin kuutamolla sen vehkeensä kanssa.

Iinan osoite löytyi helpommin ja lähdimme suuntaamaan ensin sinne. Taksi kurvasi Hämeenkadulle ja pomppuinen ajo mukulakivetyksellä sai Iinan voimaan pahoin. Kuljettaja ojensi meille muovipussin, ja Iina ryhtyi tyhjentämään vatsalaukkuaan läpinäkyvään pussukkaan. Pidin Iinan hiuksista kiinni, etteivät nämä sotkeentuisi muovipussin pahalta haisevaan sisältöön.

Taksi pysähtyi liikennevaloihin bussipysäkin kohdalla. Iinan hiukset kädessäni katselin sivuikkunasta, kuinka rastapäinen mies puhalteli käsiinsä kylmissään ja odotti bussia. Mies vilkaisi minuun päin ja hymyili nähdessään, mitä takapenkillä tapahtui. Kai se oli huvittavan näköistä, vaikka minulle ja Iinalle se oli lähes jokaviikonloppuinen rituaali. Rastapää käänsi katseensa takanamme tulevaan bussiin ja heilautti kättään, jotta tämä pysähtyisi.

Rastapää kapusi bussiin, taksi lähti liikkeelle, ja Iina rykäisi uuden satsin pussiinsa. Osa II Maanantai on ehdottomasti viikon kamalin päivä. Sunnuntain krapula alkaa hellittää kylläkin, mutta mahdollisesta yhden yön jutusta seurannut morkkis jatkuu koko viikon ja maanantaina se on aina huipussaan. Puhelinmyyjän työ harvemmin vaatii ihmiseltä paljon, sitä voi tehdä ihan missä kunnossa vaan, melkein. En ole kyllä koskaan uskaltanut tulla töihin kännissä, niin pitkälle en ole uskaltanut pomoni kärsivällisyyttä testata.

Rahantarve on kuitenkin suuri, ja puhelinmyynti paskaduuneista kiehtovin tällä hetkellä. Meillä on mukava työporukka ja todella joustava esimies ja palkka taas määräytyy suurimmaksi osaksi sen mukaan, minkä verran jaksaa asiakkaita mielistellä ja hommia paiskia.

Tavallisella sukankuluttajalla ei ole aavistustakaan siitä, minkälaista sontaa puhelinmyyjät niskaansa saavat. Välillä uhkaillaan suoranaisella väkivallalla ja välillä taas ehdotellaan päiväkahvitreffejä. Yleensä jälkimmäisiä tarjoavat vähintään viisi vuotta sitten eläkkeelle jääneet papparaiset. Herttaisia sinänsä, mutta eivät ihan täytä minun mieskriteerejäni tällä hetkellä.

Olihan siellä asiakkaiden joukossa sitten yksi aika ihanakin mies, jonka kanssa juttelin varmaan puoli tuntia enkä saanut lehden lehteä myytyä. Sovin sen miehen kanssa treffitkin, mutten koskaan mennyt paikalle.

Tai teknisesti katsoen saavuin. Kurkkasin treffipaikaksi sopimamme kahvilan ikkunasta sisään ja näin vain yli viisikymppisiä miehiä juomassa kahvia. Pakenin paikalta nopeasti ja päätin, etten enää koskaan sortuisi niin epätoivoiseen tekoon. Asun Tampereen Hervannassa pienehkössä kerrostaloyksiössä. Talo on valmistunut vuonna ja putkiremontti on tulossa viiden vuoden päästä. En tajua, miten tässä talossa saa kukaan ihminen asua.

Jos täällä on käynyt joku tarkastaja, niin taatusti se on jättänyt minun huoneistoni väliin. Putket pitävät talvisin sellaista ääntä, että voisin helposti kuvitella maailmanlopun kuulostavan samalta. Iina asuu parin korttelin päässä eli lähes naapurissa.

Iina opiskelee vielä ja yrittää epätoivoisesti valmistua ennen viisi vuotta nuorempaa superlahjakasta veljeään. Mielestäni Iina on hävinnyt sen taiston jo aikoja sitten. Kai se jotain koulujuttuja päivät pitkät kirjoittelee, mutta mitään valmista en ainakaan minä ole nähnyt aikoihin. Minä sentään olin sen verran fiksu, että jätin peruskoulun jälkeen hakematta mihinkään opinahjoon ja lähdin samantein töihin.

Totuus on, ettei minulla ollut silloin eikä ole vieläkään minkäänlaista hajua siitä, mitä haluan elämälläni tehdä. Toistaiseksi minua kiinnostavat vain miehet ja niiden monimutkainen sielunelämä. Haluaisin pyydystää miehen lasipurkkiin ja tarkkailla sen elämää ja kehittymistä ihmiseksi lasin takaa. Voisin ruokkia sitä, rakentaa sille pienen juoksupyörän ja pukea sen vanhan Ken-nukkeni vaatteisiin.

Sitten, kun tämä mies olisi niin kiintynyt minuun, ettei enää osaisi elää ilman minua, ostaisin ilmapatjapumpun ja pumppaisin miehestä täysikokoisen. Tämä mies osaisi ajatella, tuntea ja rakastaa kuin nainen, mutta olisi kuitenkin urheilullisen seksikäs, komea ja tietenkin äärettömän viriili.

Komeudesta voisin ehkä tinkiä, sillä eihän itsellenikään ole suotu huippumallin vartaloa. Sängyssä miehen tulisi kuitenkin olla kuin villieläin. Minä olen osuuteni huonosta seksistä saanut enkä sitä enää omalta lasipurkkimieheltäni kaipaisi.

Sen sijaan, että katson päälläni orgasmin voimasta ähkivää ja puhkivaa lihakasaa, haluan vihdoin vierelleni miehen, joka voi saattaa minut taivaan porteille ja takaisin. Kummallista, ettei maailmassa, jossa osataan poistaa aivokasvaimia, osata geenimanipulaation avulla valmistaa miestä, joka pyyteettömästi rakastaisi naistaan koko loppuelämänsä. Ihan kiva idea Iinalta, joka ei yleensä hengaillut muiden ikinuorten valopäiden seurassa. Kävelimme Iinan kanssa yhdessä asunnolle, jossa bileet olivat.

Stereoiden bassojytke kuului ulos asti eikä osoitteesta voinut erehtyä. Olen minäkin lapsellinen, mutta rajansa kaikella. Iina sulautui kasvottomaan opiskelijamassaan täydellisesti, joten minä sain viettää illan suurimmaksi osaksi yksin sohvalla istuen. Kävihän siinä vieressä jos jonkinlaisia teekkareita vonkumassa ja kertomassa nokkelia sutkautuksia insinöörien olemattomista käytännön taidoista.

Tukahduttaakseni kasvavan murhanhimoni jouduin nauttimaan asunnon omistajan valmistamaa boolia kymmeniä annoksia. Epäonnekseni booli oli melkoisen laimeaa ja sisälsi enimmäkseen lonkeroa ja Lidlistä ostettua halpislimsaa. Voltteja oli korkeintaan kaupasta ostettavan limusiiderin verran. Kun kävi hyvin selväksi, että niissä pirskeissä ei päätään sekaisin saisi, päätin poistua paikalta. Ensin piti kuitenkin löytää Iina ja kertoa tälle juryn päätös. Tilavaan solukolmioon oli ahtautunut noin viisikymmentä ihmistä, suurinta osaa en ollut koko illan aikana edes nähnyt.

Löysin Iinan juttelemasta kahden ihan hyvännäköisen miehen kanssa. Ilmoitin olevani lähdössä, mutta Iinalla oli muita suunnitelmia varalleni. Minun oli lähdettävä hänen ja näiden kahden haalareihin pukeutuneen nuorukaisen seuraksi baariin, ihan vaan Iinan henkiseksi tueksi. Epäröin, mutta lupauduin Iinan mieliksi. Ilta kun oli kuitenkin vielä nuori eikä se siitä enää huonontuakaan voinut. Päädyimme kilometrin päässä sijaitsevaan baariin, jossa istui vain kolme vaivaista asiakasta, hekin lienivät kuppilan vakiokalustoa.

Iina oli iskenyt silmänsä siihen vaaleatukkaiseen ja minun tehtäväni oli keksiä sille tummatukkaiselle jotain tekemistä siksi aikaa, kun Iina tutustui paremmin vaaleatukkaisen nielurisoihin. Sen tummatukkaisen nimi oli Tomi, eikä hänellä ollut hajuakaan siitä, mitä naisen kanssa voisi jutella, jos sellaisen kanssa pääsisi keskustelemaan kahden. Sätin itseäni siitä, että olin lähtenyt mukaan. Nousin pöydästä hetkeksi käydäkseni baaritiskillä hakemassa itselleni uuden siiderin. Tiskin takana hääräili kovin tutunnäköinen mies, mutta en saanut kirveelläkään mieleeni, missä olin hänet tavannut.

Lippispäinen komistus antoi minulle siiderini, jonka maksoin pankkikortilla. Jos baarimikko on kiinnostava, maksan aina ostokseni pankkikortilla, koska silloin saan pelattua itselleni hieman lisää aikaa. Tälläkin kertaa jippo toimi, koska baarin pankkikortinlukija oli hitaalla tuulella.

En vain vieläkään saanut päähäni, missä olimme tavanneet aiemmin. Vasta, kun mies otti lippiksen päästään, tajusin, että kyseessä oli se veikeä viimelauantainen rastapää. Kuin tilauksesta pankkikortinlukija alkoi toimia ja sain eteeni kuitin, johon hutaisin nopeasti nimeni. Palasin siiderini kanssa pöytään, jossa Iina laski kielellään vaaleatukan hampaita ja tummatukkainen Tomi pelasi kännykällään.

Oli myöhäistä palata takaisin baaritiskille. Torstaiaamu ei ollut niin miellyttävä kuin yleensä. Suussa oli pikantti paskan maku ja hampaat olivat täynnä epämääräistä töhnää. Vaatteita oli sikin sokin lattialla ja koko kahdenkymmenen neliön kämppä haisi vanhalle viinalle. Varovasti nousin sängystä ja kävelin vessaan. Lämpimän suihkun jälkeen keräsin itsetuntoni rippeet ja aloin kasata sängyn vieressä lojuvia vaatteita kahteen siistiin pinoon.

Toisen pinon siirsin suoraan pyykkikoriin ja toisen laitoin tuolin päälle. Jääkaapissa oli avattu tuoremehupurkki, josta kaadoin itselleni lasillisen.

Pyyhe ympärilläni istuin nojatuolissa mehulasi kädessäni ja katselin tuolilla olevaa vaatepinoa. Kauniisti viikkaamani haalarit ällöttivät minua ja mehu meinasi tulla samantein ylös. Osaan kyllä tarvittaessa tuoda itsestäni esille ne miellyttävämmät puolet, mutta en pidä teeskentelystä. Torstaiaamusta oli teeskentely kaukana. Heti, kun sain sen verran itseäni hereille, että ylipäänsä tajusin, mitä olin edellisenä iltana tehnyt, aloin pitää asunnossa sellaista mölyä, että sängylläni makaavan teekkarinkin ruususen uni keskeytyi.

Halusin saada hänet ulos niin pian kuin suinkin, enkä jaksanut valehdella ja leikkiä kilttiä tyttöä. Siispä ojensin silmiään hierovalle miehelle tämän haalarit, bokserit sekä t-paidan ja näytin ovea.

Uusi insinööriystäväni puki ylleen ja lähti katsomatta kertaakaan taakseen. Emme vaihtaneet sanaakaan sen viiden minuutin aikana, jonka Tomi tarvitsi lähteäkseen asunnostani. Huokasin syvään, join toisen lasillisen tuoremehua ja ryhdyin vaihtamaan sänkyyni lakanoita.

Satu ja Jesse muuttavat yhteen. Kyllä, niin se vain on ja olihan se ennustettavissakin. Kuukauden seurustelun jälkeen he uskovat rakkautensa olevan niin syvä, että haluavat jakaa yhteisen kodin.

Minä en pystyisi moiseen varmaan koskaan. Luulen, että minun olisi tunnettava elämää suurempaa rakkautta jotakuta miestä kohtaan, jotta kykenisin olemaan tämän kanssa samassa asunnossa 24 tuntia vuorokaudessa. Itseasiassa seurustelu on melko nurinkurinen prosessi. Alussa kaikki on ihanaa ja toisen kasvoja voisi tuijottaa vaikka viikon yhtäjaksoisesti. Sitten tutustutaan, suudellaan, rakastellaan, tavataan vanhemmat ja yhtäkkiä toisen naamaa ei enää kestäkään, päinvastoin, se alkaa ärsyttää.

Siinä vaiheessako sitä sitten pitäisi toisen kanssa yhteistä elämää rakentaa? Kukaan ei ole täydellinen ja jokaisessa on vähintään yksi ärsyttävä piirre. Alkuihastuksen vaaleanpunaiset haavekuvat muuttuvat kirkuvanpunaiseksi stop-merkiksi ja suhde kuolee omaan mahdottomuuteensa. Kirottu asia tuo ihastuminen. Se peittää ihmisestä kaiken, mikä tekee hänestä persoonallisen. Ihastuessamme tuijotamme ihmistä silmiin ja punastelemme lähes naurettavuuksiin asti mitä tyhmimmistä asioista.

Ihastuksen kohde on täydellinen, ihana, uskomattoman luotettava ja rehellinen eikä kukaan tai mikään voisi hänen hohdokkuuttaan vähentää. Minulla on tästä loistava esimerkki. Seitsemäntoistavuotiaana olin aivan korviani myöden ihastunut itseäni kymmenen vuotta vanhempaan mieheen, jonka kanssa kävin pari kertaa syömässä ja elokuvissa. Useat kaverini yrittivät kertoa minulle, minkälaisesta kusipäästä oli oikeastaan kyse, mutta minä suljin korvani moiselta parjaukselta.

Kantapään kautta sain läksyni oppia ja huomata miehen painivan aivan eri sarjassa. Tuo armas, täydellinen ihastumiseni koki kovan kolauksen, kun näin miehen panevan toista naista autossaan puoli tuntia ennen sovittua tapaamistamme.

En haluaisi enää kokea tuota ihastumista, joka sumentaa järjenjuoksuni tyystin. Ihastuminen oli tuonut asuntooni kymmeniä miehiä, järkiintyminen oli ajanut ne kaikki pois. Haluaisin hypätä ihastumisen yli ja siirtyä suoraan rakkauteen, pysyvään, kaikkivoipaiseen rakkauteen, joka vavisuttaisi maailmaani ja tekisi siitä paremman paikan elää.

Vihaan supermarketteja ja suuria ostoskeskuksia. Minua ärsyttävät ne pikkuperheet somine pikkulastenvaunuineen. Mikä ihme tarve ihmisillä on nykyään lähteä viettämään laatuaikaa perheen kesken jonnekin kulutuskulttuurin huipentumaan? Itäkeskus, Sello, Iso omena, Koskikeskus, joku fucking Ideapark.

Ei jeesus mitä hysteriaa nuokin laitokset pitävät sisällään näin joulun alla. Pikakäynti Helsingissä sai minut taas palaamaan maan pinnalle. Kyllä Tampere on mukava paikka elää ja kuolla. Sisareni asuu Helsingissä, enkä yksinkertaisesti ymmärrä, miten siellä kykenee pysymään elävien kirjoissa niillä vuokrilla. Tuolla samaisella argumentilla hän on yrittänyt saada minua muuttamaan pääkaupunkiseudulle.

En vain pysty kuvittelemaan kovin pitkää uraputkea puhelinmyyjälle edes Helsingissä. Vai edetäänkö siellä sitten Aku Ankan myyjästä Suosikin myyjäksi, ja sitten kun oikein on ikälisät kohdallaan, niin saattaa päästä myymään hesaria. Tai jos oikein todella hyvä tuuri käy ja sattuu omaamaan suhteita korkeammille tahoille, niin saattaa päästä jopa ihan Suomen Kuvalehteä tuputtamaan ihmisille, joiden kuukausipalkka ei tahdo riittää edes arjen pyörittämiseen.

Ei se nyt ihan niin mene, mutta pidän ajatuksesta. Todellisuudessa ylenemisporras etenee kaiketi puhelinmyyjästä asiakaspalveluun tai helpdeskiin, ja sitten, kun sielläkään ei enää pysy teknologian kärryillä, siirretään jonkin alkuisen numeron huohottavaksi pamelaksi.

OSA V Iina ei sitten löytänytkään omaa onnellista loppuaan sen vaaleatukkaisen teekkarin nielurisoista. Viikon se onni oli kestänyt, kunnes Iina oli päätynyt siihen tulokseen, että mies käytti aivan liian halpaa partavettä. Itse epäilen, että käyttääkö moinen siloposki partavettä ollenkaan. Jotain perusaxea vaan suihkautetaan joka koloon ja baanalle.

Ilta olisi ollut todella lupaava ilman sitä tihkusadetta ja kylmää viimaa. Miksei kukaan hiuskiinnevalmistaja testaa tuotteitaan tällaisissa sääoloissa? Voisivat Tekniikan Maailman pojatkin sitten testailla ja jakaa tähtiä muotoilutuotteille niiden kestävyyden mukaan. Olisi naisihmisen huomattavasti helpompi valita oikea tuote oikeaan keliin. Eihän kukaan aja talvella kesärenkailla. Iinan toive oli käydä ensin ihan pikaisesti Be-popissa moikkaamassa kavereita, mutta kyllä meistä kumpikin tiesi, että sieltä ei poistuttaisi ennen valomerkkiä.

Väkeä oli mukavasti ja musiikki sai minut koputtelemaan kynsiäni baaritiskiä vasten. En tiedä, miksi se ilta tuntui onnistuneelta jo ennen nousuhumalaa, mutta pitkästä aikaa tuntui hyvältä olla baarissa.

Liekö sitten positiivinen asenteeni näkynyt ulospäinkin, sillä ympärilläni pyöri aika mukavannäköisiä miehiä koko illan. Tämä luonnollisesti hiveli huonoa itsetuntoani. Iinan maistellessa juomaa toisensa jälkeen baaritiskin luona, minä sain tanssia usean eri partnerin kanssa läpi yön.

Tässä oli tietenkin myös huono puolensa, sillä en ehtinyt tutustua yhteenkään kunnolla ja valomerkin jälkeen jouduin poistumaan baarista yksin.

Iinakaan ei löytänyt kainaloonsa ketään, joten jaoimme taksin Hervantaan. Huomasimme pikkukuppilan olevan vielä avoinna, joten rynnimme sisään ja suorastaan huusimme tilauksemme baarimikolle. Meitä nauratti niin, ettemme henkeä saaneet. Baari oli tyhjä ja baarimikko ilmeisen näreissään siitä, että pamahdimme paikalle.

Katsahdin tuimailmeisen miehen kasvoja ja tunnistin hänet samaksi rastapääksi, joka oli ollut töissä bileiltanakin. Miehen kasvoilla ei näkynyt merkkiäkään siitä, että hän olisi tunnistanut minut. Kassa on jo kii. Minä en halunnut lähteä. Olin aivan liian hyvällä tuulella mennäkseni nukkumaan.

Rastapää ei suostutteluistani huolimatta myöntynyt myymään minulle alkoholia missään muodossa. Riehakkaan oloni johdosta uskaltauduin flirttailemaan melko avoimesti rastansa lippiksen alle kätkeneen baarimikon kanssa, vaikken edes saanut minkäänlaista vastausta tai rohkaisua toimilleni. Siinä sitten nikkasin silmää ja virnuilin kuin mielipuoli hetken, mutta rastapään kasvot eivät vääntyneet edes vienoon hymyyn. Kivikasvo laski päivän myyntiä vakava ilme kasvoillaan.

Iina huuteli ovelta, että meidän oli aika lähteä. Minua alkoi ärsyttää baarimikon käytös. Varsinainen palveluammatin ilmentymä, ei minkäänlaisia käytöstapoja.

Juuri kun olin antamassa rastapään kuulla kunniansa, Iina tarttui minua takin hihasta ja repi minut ovelle väkisin. Pystyssä pysyminen oli hämmästyttävän vaikeaa ja humalani taso yllätti minut täysin.

Kompuroin pubin mattoon ja romahdin lahjakkaasti naamalleni. Kuulin tiskin takaa pienen tirskahduksen, mutta kun käänsin kasvoni rastapäätä kohti, tämä vakavoitui ja toivotti hyvää illan jatkoa. Ikkunasta näin rastapään pudistelevan päätään nauraen. Oliko minusta tullut todella tullut näin säälittävä? Iina kävi valaisemassa minulle edellisillan tapahtumia. En muistanut ollenkaan meidän käyneen lähipubissa. Humalan pelastava unohdus varjeli minua morkkikselta, sillä eihän sellaista voi katua, mitä ei muista.

Krapula on siinä mielessä mielenkiintoinen olotila, että siinä kaikki edellisillan tuntemukset tulevat takaisin täysin päinvastaisina. Mitä riehakkaampi fiilis on ollut edellisenä iltana, sitä hitaammalla aivot käyvät seuraavana päivänä, mitä parempi olo on ollut, sitä kamalampi krapula tulee, mitä enemmän on tullut juotua, sitä enemmän tulee oksennettua.

Illalla olotilani oli kohentunut sen verran, että halusin saada jotain rasvaista ja suolaista syötävää. Iinan kertomus öisestä pubireissusta sai minut uteliaaksi. Suuntasin lähikuppilaan hikisen viisieuroseni kanssa. Tiskin takana ei näkynyt ketään, joten jäin odottelemaan hetkeksi. Pian näin tutun rastapään kävelevän tiskin taa kantaen paria täyttä tarjotinta mukanaan.

Mies vilkaisi minua ja hänen suupieliään alkoi nykiä. En tajunnut kysymystä, joten naurahdin vaivautuneesti ja pyysin nähdä tämän Michelin-ravintolan menun. Mies ojensi minulle hieman kärsineen oloisen ja silmin nähden virttyneen A4: Listalta löytyi kaikkea porilaisesta turkulaiseen. Halusin kuulla, mitä mausteita näihin gourmet-aterioihin sisältyisi. Suolakurkun, tuoresalaatin ja majoneesin sijaan sain tyytyä sinappiin ja ketsuppiin. Rastapäähän osasi murjaista vitsin.

Kyseessä ei siis voinut olla teekkari. Viisi minuuttia myöhemmin odotukseni palkittiin, ja sain upottaa hampaani herkulliseen turkulaiseen, joka ei nimestään huolimatta eronnut mitenkään tavallisesta eineshampurilaisesta. Olinko onnistunut rikkomaan jään ja saamaan kontaktin tähän mielenkiintoiseen mieheen, joka vietti aivan liian paljon aikaa juottaen opiskelijoita ja puliukkoja paikallisessa lähiöräkälässä? Itse en ollut aivan varma, kumpaan porukkaan kuuluisin.

Sen tiesin, että opiskelija en halunnut olla ja edellisen illan perusteella rastapää kuvitteli minut vähintäänkin alkoholiongelmaiseksi kassialmaksi.

Söin hampurilaiseni hyvällä ruokahalulla, maksoin ja lähdin pubista leveä hymy kasvoillani. Tähän "ravintolaan" tulisin taatusti vielä toistekin, oli siellä ainakin kaupungin tällä hetkellä kiinnostavin lihatiski. Teija on minua kolme vuotta vanhempi ja hän on todellinen enkeli minuun verrattuna. Hän sai kaiken silmiään räpyttämällä. Minulle pidettiin tiukkaa kuria, mikä taas tappoi lähes kaiken luottamuksen ja avoimuuden minun ja vanhempieni välillä. En halunnut kertoa heille enää mitään, sillä he eivät olisi milloinkaan voineet ymmärtää murrosikäisen nuoren naisen ajatuksenjuoksua.

Tunnustettava toki on, etten minä itsekään aina ollut perillä siitä, mitä oikein touhusin elämälläni. Kaikkea piti kokeilla ja rajoja rikkoa vaikka väkisin. Jos joku ei uskaltanut hypätä leikkimökin katolta, niin minä hyppäsin, tai jos joku ei uskaltanut varastaa lakritsipötköä kaupan karkkihyllystä, niin minä kyllä uskalsin.

Eihän se ollut edes kovin vaikeaa. Iän myötä kokeiltavat asiat saivat hieman vakavamman luonteen, mutta ei siitä sen enempää. Olin kai jonkin asteinen kapinallinen ja halusin tehdä ja kokea kaiken välittömästi. Vanhempieni kärsivällisyys oli koetuksella, ja paskaämpärin sanko katkesi eräänä lauantaina, kun poliisit heittivät minut autollaan kotiin selviämään. Äidin reaktio oli unohtumaton.

Hän huusi ja itki samanaikaisesti eikä pystynyt loppujen lopuksi edes katsomaan minua, omaa tytärtään, silmiin. Isä tyytyi vain huutamaan ja antamaan minulle kuukauden kotiarestia, jonka kuitenkin ovelana isintyttönä onnistuin kumoamaan jo viikko tapahtuneen jälkeen.

Peruskoulun jälkeen vanhempani olisivat halunneet minun jatkavan lukioon, kuten Teija ja kaikki kaverini tekivät. Minulla ei ollut aikomustakaan mennä mätänemään kolmeksi vuodeksi laitokseen, jossa kaikki vauhkoavat jonkin autuaaksi tekevän valkolakin takia. Ei, minä lähdin omille teilleni. Äiti ja isä eivät luvanneet tukea päätöstäni olla menemättä kouluun ja he kieltäytyivät elättämästä tällaista turhaketta kotonaan ollessani vuotias.

Niinpä suuntasin tätini luo Tampereelle ja tänne myös lopulta asetuin. Äiti ja isä käyvät luonani melko harvoin. Valitettavasti joulu on juuri sitä aikaa, kun äitikin muistaa omaavansa tyttären ja tulee käymään pyytämättä. Isä tulee sitten mukaan silkasta pakosta, kun kerran on se joulu ja perhettä pitää nähdä ja sukulaisia muistaa. En ole itse enää moneen vuoteen viettänyt joulua vanhempieni kanssa, sillä koen pääseväni paljon helpommalla Tampereella. Äiti ja isä ovat sitten paria päivää ennen aattoa tulleet käymään luonani jonkin turhan verukkeen varjolla.

Yleensä he muodon vuoksi jättävät koristellun jukkapalmuni juureen pari pakettia. Näissä paketeissa toistuu joka vuosi sama teema: Miksi edes vaivautuvat lähtemään näin kauas kahden niin surkean lahjan tähden? Kulkisivat ne paketit postinkin kautta. Tämä vain todistaa näiden vierailuiden todellisen syyn: Tämä vuosi ei ollut siis mikään poikkeus, sillä aatonaattona kerrostalon pihaan ajoi punainen farmari-Volvo, josta nousi keski-iän ylittänyt pariskunta käsissään kaksi pienen pientä pakettia.

Näin ikkunasta, kuinka äidin suu kävi koko ajan. Isä-parka oli joutunut kuuntelemaan äidin jorinoita koko matkan. Napsautin kahvinkeittimen päälle, sillä halusin päästä vieraistani eroon nopeasti. Avasin oven valmiiksi ja jäin eteiseen odottamaan. Ensin ohjelmassa olivat tietenkin pakolliset halaukset, tervehdykset, joulun toivotukset ja sitten, tietenkin, asumukseni läpikotainen tarkastus. En jaksa enää vaivautua vanhempien takia, joten kämppäni oli tasan siinä kunnossa kuin se on muutenkin.

Eikö sua yhtään ahdista tää pöly ja lika? Isä vaikutti epätavallisen poissaolevalta. Töissä on kuulemma kiirettä ja työntekijöitä vähennetään ensi vuoden alussa. Katoin pienelle pöydälleni kolme kahvikuppia ja muutaman viipaleen kaupasta ostamaani pullaa. Äidin katse oli paheksuva. Itsehän jokaisen naisen pitäisi pullansa leipoa. Oli suorastaan häpeällistä ostaa pullaa kaupasta, puhumattakaan mehusta, hilloista tai pikkuleivistä. Kaikki pitää tehdä itse tai sitten olla syömättä. Äiti nyt on kyllä muutenkin jämähtänyt pahasti jonnekin ja lukujen välille niin ulkoisen habituksensa kuin arvomaailmansa puolesta.

Isä meinasi tukehtua omaan viipaleeseensa, ja äiti jähmettyi patsaaksi ja lorautti vahingossa kahviinsa niin paljon maitoa, että musta kahvi muuttui hetkessä haaleanruskeaksi. Isä kurkkasi silmälasiensa yli ja yritti etsiä kasvoiltani merkkiä pilailusta, turhaan. Olin niin kyllästynyt vanhempieni urkkimiseen, että päätin katkaista tältä visiitiltä siivet heti alkuunsa. Äiti laski maitopurkin pöydälle ja viileän rauhallisena nousi hitaasti tuoliltaan.

Lähipubi kelpasi hyvin tähän tarkoitukseen, joten suuntasimme sinne pienen kävelylenkin päätteeksi. Moikkasimme tutuksi tullutta rastapäistä baarimikkoa ennen kuin istuuduimme syrjempään juttelemaan. Minä tietenkin varmistin suoran näköyhteyden lihatiskille. Kertasin Iinalle vanhempieni vierailun pääkohdat ensimmäisen siiderituopin aikana.

Luonnollisesti hain myös toisen tuopin ihan vain saadakseni vaihtaa muutaman sanan rastapään kanssa. Olin jo usean viikon ajan yrittänyt saada selville lisää miehen henkilöllisyydestä, mutta vailla menestystä.

Suoraa nimentiedustelua rastapää vältteli virnuillen, eikä halunnut raottaa salaperäisyyden verhoaan. Tämä sopi minulle hyvin, sillä mikäli miehen nimeksi olisi paljastunut Teuvo tai Kalervo, unelmani täydellisestä miehestä olisi kokenut jälleen pienen kolauksen.

Ei, sen täytyi olla Mica, Lorenz, Richard tai jokin muu seksiä ja saippuaoopperaa tihkuva nimi. Normaalisti olen kyllä aika suora ihminen ja esitän asiat niin kuin ne ovat, mutta rastapään tapauksessa en uskalla.

Kai minä jollain lailla pelkään täystyrmäystä yhdessä erässä. Kerrankin olen samaa mieltä jonkin kuluneen sanonnan kanssa. Jos tarpeeksi näytän naamaani pubissa, ehkä rastapääkin alkaa pitää minua tarpeeksi mielenkiintoisena kertoakseen minulle muutakin kuin siiderin hinnan.

Sain kutsun uudenvuodenaatoksi Satun ja Jessen tupaantulijaisiin. He lähettivät kutsun oikein postitse kauniissa kuoressa. Mukana oli lahjalista Stockmannille. Eivät he sentään naimisiin menossa ole. Ostin Anttilasta heille samanlaiset possukuvioiset kahvimukit ja kääräisin ne sanomalehteen. Koska Jessellä oli suurempi asunto, Satu joutui luopumaan pienestä koirankopistaan Tampereen keskustassa.

Jessen asunto sijaitsi Kalevassa, joten kovin suurta muutosta tämä ei Sadun elämään toisi ainakaan sijainnin suhteen. Iina oli löytänyt itselleen deitin, joten minun kohtaloni oli löytää tieni tupareihin omin neuvoin. Jessen asunto oli suorastaan valtava. Satu esitteli minulle huoneita ja ohjasi herkkuja notkuvan pöydän ääreen. Söpö pikkupari leipomassa ja laittamassa ruokaa esiliinat yllään, hyräillen, toisiaan pyllyistä nipistellen. Mielikuva oli niin vahva, että naamani vääntyi vain väkinäiseen hymyyn tarttuessani kertakäyttölautaseen ja lautasliinaan.

Satu palasi muiden vieraiden pariin, ja minä jäin lastaamaan kertakäyttölautastani pöydän herkuilla. Havaitsin Jessen lähestyvän minua näkökenttäni vasemmassa laidassa. Kai hän tunsi jonkinlaista tarvetta viihdyttää minua sillä aikaa, kun Satu viihdytti muita vieraita. Kävelin olohuoneeseen, jossa Satu esitteli asuntoa juuri saapuneille vieraille. Katseeni poimi ihmismassasta tutut kasvot, joiden näkeminen sai adrenaliinin virtaamaan suonissani.

Käänsin kasvoni nopeasti poispäin ja säntäsin lähimmästä ovesta sisään huoneeseen, joka osoittautui makuuhuoneeksi. Sadun peilipöydän vieressä järjestelin hiussuortuviani haluamaani järjestykseen aivan kuin sillä olisi ollut jotain merkitystä. Lainasin Sadulta huulipunaa, huulikiiltoa ja poskipunaa. Tällaista tilaisuutta olin odottanut pitkään: Epämuodollinen tilaisuus, jossa minä ja rastapää vihdoinkin olisimme samassa paikassa samaan aikaan eikä välissämme olisi kaljalta haisevaa baaritiskiä.

Viiden minuutin laittautumisen jälkeen palasin takaisin olohuoneeseen. Korkokenkäni kopisivat mukavasti puulattiaa vasten ja paikannettuani rastapään, yritin luonnollisesti kävellä tämän ohi niin seksikkäästi kuin suinkin osasin.

Vasemman kengän korko tarttui kiinni maton hapsuihin, ja rojahdin sekunnissa lattialle lyöden leukani lasisen pöydän kulmaan. Hetkessä ympärilläni oli huolestunut ihmisjoukko kyselemässä, kävikö pahasti. Kaatuessani olin puraissut huultani niin, että siitä alkoi vuotaa verta. Neitseellisen valkoinen paimentolaismatto sai muutaman punaisen täplän ennen kuin tajusin siirtyä pois maton päältä. Vieraat alkoivat kadota ympäriltäni. Satu katosi keittiöön hakemaan jääpaloja huultani varten.

Istuin jakkaralla ja pidin vessapaperitukkoa kiinni alahuulessani. Vähän ajan kuluttua huomasin jonkun seisovan vieressäni katsomatta kuitenkaan minua kohti. Vilkaisin pitkää miespuolista vierustoveriani paremmin ja tunnistin tämän heti. Otin paperitukon pois suuni edestä ja valmistauduin naljailemaan takaisin: Hetken siinä juttelimme niitä näitä ennen kuin Satu palasi jääpalat mukanaan. Rastapää lähti samassa juttelemaan Jesselle.

Satu selvensi minulle, että rastapää oli Jessen kaveri armeija-ajoilta ja että tämä oli sinkku. Muuta tietoa minä en tarvinnutkaan. Hetkellinen hyvä olo sotki ajatuksenjuoksuani sen verran, että kuvittelin itseni muutaman sekunnin ajan paljon itsevarmemmaksi kuin mitä oikeasti olen.

Nousin ylös jakkaralta, ojensin jääpalat ja vessapaperitukon Sadulle ja marssin Jessen ja rastapään luo. Jesse katsoi minua hämmästyneen näköisenä. Rastapää katsoi minuun, Jesseen ja vilkaisi vielä varmuuden vuoksi ympärilleen.

Sekunnit tuntuivat todella pitkiltä enkä keksinyt mitään sanottavaa. Ei kyllä keksinyt seuralaisenikaan. Siinä sitten seisoimme ja odotimme hissiä saapuvaksi kuudenteen kerrokseen. Hissi taisi pysähtyä lähes joka kerrokseen matkallaan ylös. Hermostuneena heiluttelin käsiäni puolelta toiselle.

Rastapää yskähti pariin otteeseen ja selvitti ääntään aivan kuin olisi halunnut sanoa jotain. Mitään puheen tapaista ei kuitenkaan kuulunut. Parin minuutin kuluttua hissi saapui kerrokseemme ja ovi avautui. Astuimme sisään ja rastapää painoi ensimmäisen kerroksen painiketta.

Hitaasti hissi lähti liikkeelle ja kaduin mielessäni, etten ollutkaan lähtenyt laskeutumaan alas portaita pitkin. Olisi kuulunut ainakin jotain ääntä tämän painostavan hiljaisuuden sijaan. Tajusin, etten tiennyt mitään tästä ihmisestä, jonka kanssa juuri poistuin juhlista. Joka ikinen pikkusielu Sadun ja Jessen tupareissa kuvitteli nyt, että pokasin rastapään luokseni pikkuyömyssylle, vaikka totuus oli, ettei minulla ollut mitään aikomusta viedä miestä edes kotiovelleni saakka.

Itse asiassa en edes kuvitellut rastapään lähtevän mukaani. Käsittämätöntä, että hän lähti ja vieläpä niin vähällä suostuttelulla.

Hissin saavuttua alimpaan kerrokseen rastapää astui pois hissistä rappukäytävään ja jäi odottamaan minua. Hän seurasi minua kuin koira: En tiennyt, mitä rastapää kuvitteli minulta saavansa. Ei hän kuitenkaan vaikuttanut laisinkaan samalta, kuin ne tyypit, joita oikeasti kotiini vein kosteiden baari-iltojen päätteeksi.

Rastapää vaikutti jotenkin aikuisemmalta ja fiksummalta, ainakin taatusti selvemmältä kuin minun kymmenen edellistä partneriani. Tämän kaverin kanssa ei kannattanut lähteä soitellen sotaan, vaan oli toimittava hitaasti uuvutustaktiikkaa käyttäen. Tästä miehestä saisi vielä todella hyvän valioyksilön, mikäli häntä viitsisi ajan kanssa kouluttaa.

Ulos päästyämme rastapää pysähtyi sytyttämään tupakan. Ahaa, tässäkin miehessä on vikoja. Viisi minuuttia totaalihiljaisuutta ja sitten minä rikoin jään laukomalla jotain noin nerokasta ja älynystyröitä hivelevää.

Röökaat… Mitä ihme slangia yritin oikein käyttää ja miksi? Ei nyt oltu missään Helsingissä eikä ollut kyseessä vuotiaiden ensimmäinen savukekokeilu. Ei ihme, ettei rastapää vastannut mitään. Kyllä oli käsittämätöntä verbaalista haparointia tämän ikäiseltä ihmiseltä. Missä välissä minä muka hänen hajunsa olin niin tarkasti ehtinyt nuuskia? Rastapää pysyi vaiti ja puhalteli savupilviä kirpakkaan pakkasilmaan. Onneksi tajusin sulkea liian suuren suuni siinä vaiheessa ja keskityin nyppimään pörrötumpuistani langanpätkiä.

Parin minuutin kuluttua rastapää veteli viimeiset henkoset tumpistaan ja loi minuun kysyvän katseen. Päätin lähteä kävelemään kohti Tullinaukiota. Kai Passionissa voisi käydä hörppäämässä parit ylihinnoitellut siiderit. Passion oli tupaten täynnä väkeä, mutta tiskille oli päästävä nyt kun kerran sisään oli mahduttu. Rastapää oli ollut baarin oven sisäpuolella ehkä puolisen minuuttia, kun joku jo morjesteli hänelle. Rastapäällä vaikutti olevan aika paljon tuttuja kyseisessä baarissa ja hän näyttikin viihtyvän hyvin tuttujensa parissa.

En halunnut väkisin tuppautua seuraan, joten siirryin jonottamaan tiskille. Olin juonut varmaan puolet ensimmäisestä siiderituopistani, kun rastapää vihdoin palautui luokseni sanomatta sanaakaan. Hän vain ilmestyi siihen viereeni istumaan baaritiskin luo ja heitteli suuhunsa suolapähkinöitä tiskillä olevasta pähkinäkulhosta. Hiljaisuus alkoi ärsyttää minua toden teolla, joten silläkin uhalla, että päästelisin suustani mitä sattuu, päätin ottaa riskin ja aloittaa keskustelun: Lauseen vaikutus oli kuitenkin yllättävä.

Rastapää alkoi nauraa ääneen eikä siitä meinannut tulla loppua millään. Mistä sä noi replas vedät? Mä oon täs viimesen tunnin ventannu, et sä sanosit jotain. Sä pyysit mua lähtee hyvistä tupareista. Kai sä nyt sit hoidat jotain vastaavaa viihdykettä, hä? Jos tuo mies luuli pääsevänsä pukille tänään, niin sillä oli pahemmat harhat, kuin skitsofreenisellä isoisälläni, joka luuli olevansa Richard Nixonin poika.

Rastapää tilasi itselleen oluen ja hörppi sitä tyytyväisenä. Pystyimme jopa keskustelemaan hetken ihan järkevästi, tai no ainakin melkein. Jos en olisi perusluonteeltani pessimisti ja kyynikko, niin sanoisin, että meillä oli jopa hauskaa. Varsinaiselle flirttiasteelle emme vielä päässeet, mutta eipä sen niin ollut väliksikään. Mitä kauemmin juttelimme, sitä mielenkiintoisemmalta mieheltä rastapää alkoi vaikuttaa. OSA X Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös tuo ilta.

Mitään varsinaista romanttista viritystä tai värinää ei ollut havaittavissa välillämme, mutta huumorintajumme kävivät kyllä yksiin.

Jaoimme taksin Hervantaan ja erkanimme omille teillemme taloni edessä. Rastapää kertoi joutuvansa menemään seuraavana päivänä töihin, ja minä lupasin mennä viihdyttämään häntä.

Minulla ei ole selvyyttä siitä, olimmeko näin ollen sopineet treffit vai oliko tämä nyt vain jonkinlaista kummallista kaveruutta. Hyvältä se ainakin tuntui. En ainakaan tuntenut tarvetta kellistää tätä miestä sinä iltana, tai muotoiltaisiinko ajatus uudestaan niin, että en tuntenut tarvetta kellistää häntä vielä.

Hulluhan minä olisin, ellen tuollaista herkkupalaa katsellessani ajattelisi seksiä. Niin monena iltana olin jo fantasioissani raapinut rastapään lihaksikkaan selän verille nautinnosta. Toistaiseksi olin rastapäätä kuvitellessani saanut tyytyä paristovoimalla värisevän muovimunan tuomaan huumaan, mutta siihen halusin muutosta. Aiemmat partnerini, Tomi Teekkari mukaan lukien, olivat aivotoiminnaltaan sekä tunneälyltään juuri tuon muovimunan tasolla, mutta nyt minulla oli mahdollisuus saada munan sijasta koko mies.

Kotiin päästyäni viskoin vaatteet lattialle ja kömmin peiton alle. Uni tuli lähes välittömästi. Mikähän siinä on, että kun naiset löytävät miehen, he unohtavat naispuoliset ystävänsä joksikin aikaa tyystin.

Miehillä ei käsittääkseni tätä ongelmaa ole. Kun mies löytää naisen, hän pitää silti hyvin tiiviisti yhteyttä kavereihinsa ja mahdollisesti jopa vie naisensa mukanaan, kun lähtee tapaamaan muita äijiä. Kun nainen löytää miehen, hän omistautuu tälle täysin, sillä yksikin minuutti erossa voi olla kohtalokas.

Nainen kulkee miehen perässä koko ajan ja tekee kaiken tämän eteen: Se on se kirottu ihastuminen, joka tuon aiheuttaa, sillä jokainen pidemmän aikaa saman miehen kanssa seurustellut nainen tietää, että noista samoista asioista väännetään kättä kyllä myöhemmin hyvinkin kovaäänisesti.

Satu löysi Jessen emmekä sen jälkeen ole juuri kahden kesken nähneet edes kahvin merkeissä. Iinallakin on nyt sitten joku Kimi jostain maalta. Siellä Kimin talolla se kai häärää ja laittaa yhteistä huushollia vauhdilla jo viikon seurustelun jälkeen. Tämä mies taitaa olla niitä harvoja, jotka ottavat naisen avosylin vastaan kämpilleen.

On sitä nähty niitäkin tapauksia, jotka ovat kavahtaneet jo naisen hammasharjaa kuin ruttoa. Olen juonut itseni lähes vararikkoon ja maksavaurioon istuessani illasta toiseen lähipubissa juttelemassa ihanan baarimikon kanssa. Mitään vaan ei tapahdu. Tänään on vielä perjantai ja tekisi mieli lähteä ulos. Minulla ei ole hajuakaan rastapään ajatuksista enkä saa Iinalta ja Sadulta kullanarvoisia vinkkejä edes puhelimitse. Eivät edes puhelun ajaksi lopeta hässimistä.

En ole kovin vahvoilla näissä treffi- ja seurusteluasioissa, joten tuki olisi tarpeen. Kotona avasin lehden toiveikkaana ja selasin nopeasti juuri tuohon hurmaamiskohtaan. Yksi ainoa sivu, josta yli puolet oli tärvätty ylilaihan anorektikkomallin pärstäkuvalle.

Ihan niin kuin hänellä olisi vaikeuksia hurmata miehiä. Olihan siellä sitten viisi ohjetta: Ei tsiisus, mitä soopaa tuli taas ostettua monta kymmentä sivua. No onhan se hyvä tietää, että tämän alemmas ei voi enää vajota. Täytynee vain luottaa fiilikseen ja naisenvaistoon. Tänä iltana on muuten pubissa karaoke.

Siellä kai voisi pistäytyä parilla. Onneksi muistan jopa kännissä ollessani sen tosiasian, että minä en osaa laulaa. Lauantaiaamu käynnistyi tavallista kankeammin johtuen edellisen illan juhlinnasta. Se on kyllä kumma, miten pari venyy nopeasti neljäksi ja siitä se määrä sitten nopeasti nousee potenssiin kymmenen. Muusta potenssista ei sitten perjantaina tietoa ollutkaan. Pubi oli karaoken takia täynnä väkeä, etenkin suosikki-ihmisiäni eli teekkareita.

Muistan, että jossain vaiheessa iltaa tanssin melko vauhdikkaasti parin teekkarin kanssa, mutta filmi katkesi siinä kohtaa, kun näin Tomin saapuvan jonkun neidon seurassa pubiin.

Taisin mennä aukomaan päätäni, nimittäin vähän on sellainen hassu tunne, että tuli töpättyä. Puheeni alas vajoamisesta taisivat muutenkin olla hieman ennenaikaisia, sillä se, mitä eilen tapahtui, menee kyllä kirkkaasti kärkeen noloimpien tekemieni asioiden listalla.

Muistan, että alkuillasta minua sapetti älyttömästi se, että rastapää oli koko ajan niin kiireinen. Eihän se nyt ihme ollut, kun talo oli täynnä maksavia janoisia asiakkaita. Joka tapauksessa kuvittelin tekeväni vaikutuksen laulamalla. Sillä suorituksella tuskin olisi Idolsissa päästy eteenpäin. Perseellehän se meni täydellisesti. Ensimmäinen moka sattui jo biisinvalintavaiheessa, kun päätin käydä esittelemässä laulunlahjojani E-roticin Fred come to bed - kappaleen tahtiin.

Se oli uskomatonta musiikillista ilotulitusta. Yleisöllä oli kyllä hauskaa, mutta vilkaisu baaritiskin taa sai minut älyämään, miten tyhmä olin ollut.

Rastapää katsoi tuimasti alta kulmien lavalla keikuntaani ja ei ollut edes huomaavinaan minua koko loppuiltana. Voisinpa sanoa, että alkoholilla oli vaikutusta tempaukseeni, mutta totuus on, että siinä vaiheessa iltaa olin ottanut vasta pari hassua siideriä, joten käytännöllisesti katsoen olin lähes selvä. Rastapään reaktion jälkeen alkoi syöksykierre ja aloin kumota tuoppeja melkoisella vauhdilla ja kadotin täysin itsehillintäni siinä kuudennen tuopin kohdalla. Teekkareita riitti ja kovasti tanssijalkaa vipatti, joten unohdin kaikki periaatteeni.

Viimeinen muistikuvani oli se, miten kerroin Tomi Teekkarille tämän olevan maailman surkein mies sängyssä. Oli täysi mysteeri, miten pääsin kotiin, ja vielä suurempi kysymysmerkki oli se, että olin kotona yksin. Yleensä moisen totaaliperseilyn jälkeen toin kotiin mitä ihmeellisempiä miehiä. Eräänkin kerran heräsin sellaisen miehen vierestä, jota olin jo pitkään kuvitellut homoksi. Vaikka filmi olisikin katkennut edellisillan ryyppäjäisissä, osaan aika hyvin krapulan laadusta arvioida, mitä on tullut juotua.

Tuona lauantaina olin täysin jumissa ja päänsärky ei lähtenyt edes kolmella buranalla. Tällainen krapula minulla on yleensä vain kerran pari vuodessa, ja se johtui täysin siiderin, oluen ja väkevien sekoittamisesta.

Tanssija-teekkarit olivat ilmeisesti tarjonneet minulle pitkin iltaa mitä milloinkin. Ja minä olen kyllä aina sen verran janoinen, että kaikki promilleja nostattava laskee kurkusta alas tietyssä vaiheessa iltaa.

Siinä mielettömässä darrassa ja tärinässä en tietenkään sen suuremmin tutkiskellut asuntoani. Lähinnä kävelin kalpeana kuin kummitus sohvan ja vessan väliä. Ruokaa en voinut edes ajatella. Kun sitten illansuussa kävelin keittiöön viemään tyhjää buranalaatikkoa roskikseen, huomasin, että edellisenä iltana oli tainnut sittenkin tapahtua jotain muistamisen arvoista.

Tiskipöydällä oli kaksi tyhjää lasia. Avasin kaapin, jossa roskis sijaitsi, ja juuri kun olin sulkemassa kaapin ovea, näin vilahduksen jostain, joka sai kylmän hien otsalleni välittömästi. Parin rypistetyn talouspaperin palan alta pilkisti mustavalkoinen kondomin kuori. Säpsähdin ja löin kaapin oven kiinni.

Tällä kertaa en edes muistanut, kenen kanssa olin edellisiltana peuhannut. Kuinka idiootti sitä oikein saa olla, että menee siinä kunnossa jotakuta nusaisemaan? Minä olen varmasti ollut täysin edesvastuuttomassa tilassa, joten kuka sitten onkaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, niin minä en ole siinä touhussa mukana ollut Välähdyksenomaiset muistikuvat alkoivat tulvia mieleeni. Kiihkeää suutelua hätäpainikkeella pysäytetyssä hississä, minä vasten seinää, joku vasten minua.

Vilunväreet nostattivat ihokarvani pystyyn. Yritin epätoivoisesti muistaa lisää, mutta jouduin tyytymään intohimoiseen hissihässintään. Sen on täytynyt olla erityisen ihanaa, koska reilun parin promillen humalanikaan ei ole sitä muistista pyyhkinyt. No, olipa sen illan jälkeen taas yksi paikka, jonka voi pyyhkiä "50 paikkaa, joissa haluan harrastaa seksiä ennen kuolemaani"-listalta.

Otin kännykkäni ja lähetin Iinalle viestin: Ei mitää hajuu,kuka oli. Kuukauden tarvittavat kiintiöpuhelut oli soitettu ja minullakin oli vain pari kolme numeroa, joihin lehtiä tuputtaa. Kaksi niistä löi luurin samantein korvaan ja yksi kyseli, kuinka paljon Jallun vuosikerta maksaa markoissa.

Jostain syystä minua ei moinen sutkaus kuitenkaan hymyilyttänyt, sillä olin edelleen täysin tietämätön siitä, kenen kanssa olin sekoillut perjantaina. Iina ei ollut kommentoinut viestiäni mitenkään. Oloni oli vähintäänkin orpo, sillä tuntui, kuin kukaan ei olisi halunnut kuulla tilanteestani eikä ketään kiinnostanut pätkän vertaa minun elämäni.

Työpäivän jälkeen kävelin kotiin. Noin tuhat ajatusta kilpaili huomiostani ja kuin vanhasta muistista astuin matkan varrella olevan lähipubin ovesta sisään. Rastapää ei ollut töissä. Join mustan kahvin ja jatkoin matkaa kotiin. Postiluukusta oli ahdettu kasallinen mainoksia, jotka löysivät itsensä pian paperinkeräyslaatikostani.

Kun pää on täynnä ajatuksia, ihminen menee ikäänkuin automaattiohjaukselle ja toistaa robottimaisesti kaikista automatisoituneimpia toimintojaan. Lösähdin sohvalle ja katselin kattoa, jossa kaksi kärpästä paritteli niin, että koko huone kaikui omituista pörinää. Nuokaan hyväkkäät eivät tajunneet, miten onnekkaita olivat.

Lisääntyvät vauhdilla täysin tietämättöminä siitä, että muut lajitoverit ovat kuolleet jo kuukausia sitten. Minun asunnossani elää lähes joka vuosi muutama talvikärpänen, joille jätän tahallani välillä sokeria pöydälle. Joskus kaadoin jopa limsaa pöydälle lähtiessäni parin päivän reissulle Teijan luo Helsinkiin.

Pitäähän sitä lemmikeistään huolehtia. Perjantain mystinen pano pyöri mielessäni koko maanantai-illan. Mitenköhän tätä mysteeriä voisi oikein ruveta ratkomaan? Pitäisikö lähteä liikkeelle lehti-ilmoituksesta: Valaise muistiani ja ota yhteyttä tämän lehden konttoriin. Nainen, jonka sukkahousut rikoit teko hampaillasi". Vai pitäisikö sittenkin vain lähteä itse lähialueen baareihin etsimään ja kiinnittää huomiota etenkin niihin miehiin, jotka eivät katso lainkaan kohti.

Tai ehkä pitäisi laajentaa aluetta koko Tampereeseen ja kiertää talosta taloon kuin tuhkimoaan etsivä prinssi konsanaan. Siellä sitä sitten voisi sovitella, että onkohan tämän miehen heppi mahdollisesti sopiva tämän prinsessan koloon.

Etsintää helpottaisi tietenkin, mikäli perjantaisen intohimon huumassa olisi huomattu tämän mystisen miehen kanssa tehdä hänen peniksestään kipsivedos. Olisi helpompaa ja nopeampaa vain verrata miesten peniksiä tähän kipsiseen versioon eikä tarvitsisi ihan joka Kullervon ja Viljon kanssa pelehtiä viagran voimalla.

Ja kun se täydellinen heppi ja sen omistaja vihdoin löytyisivät, saisin minä sekä miehen että puolet tasavaltaa. Päätin lopulta antaa asian olla, sillä ei tehtyä saanut enää tekemättömäksi. Lauantaina lähdimme parin työkaverin kanssa istumaan iltaa keskustaan. Koska me kaikki asuimme Hervannassa, päätimme aloittaa illanistujaisemme parilla tuopposella lähipubissa.

Tiskin takana hääräili tuttu naama, joten päätin käydä tervehtimässä baarimikkoa ennen parkkeerausta ikkunan viereiseen pöytään. Rastapää vaikutti kiireisemmältä kuin hän todella oli. Pubissa istui minun ja työkavereideni lisäksi vain muutama hassu asiakas, joista jokaisella näytti jo olevan juomaa.

Yritin saada katsekontaktia rastapäähän, turhaan. Jouduin tyytymään siihen, että näin vain hänen takaraivonsa. Mieleeni hiipi väistämättä ajatus siitä, että rastapää oli kyrpiintynyt edellisperjantaiseen karaoketoilailuuni, josta itse en muistanut mitään. Hyvä on, myönnetään, että ehkä en ole sellainen nainen, jonka joka mies haluaisi viedä kotiin äidin luo leipomaan tämän kanssa rusinapullaa.

En muutenkaan osaa kuvitella itseäni sellaisena hehkeänä itseään hoitavana pullantuoksuisena kotirouvana, joka pitää sekä kodin siistinä, lapset puhtaissa vaatteissa että miehen ruokittuna. Oma äitini on juuri tuollainen, enkä halua päätyä samanlaiseksi katkeroituneeksi, ylihuolehtivaksi ja nenänsä joka asiaan pistäväksi keski-ikäiseksi naiseksi. Seisoskelin baaritiskin vieressä hetken tuijottamassa rastapään takaraivoa. Tämä vain jatkoi tuoppien kuivaamista liinalla.

Kuljetus ja logistiikka ala Kuljetus ja logistiikka ala. Metalli Kaikille metallista pitäville ihmisille, Toivotaan "kalaonnee", että isot kalat jää Robin Packalen on suomalainen vuotias Seksuaalisesti Epäkorrekti pervot, runkkarit, viuhahtelijat, lääppijät, Sä et juo kaljaa, sä oot sa Ulkomaalainen ja ylpeä siitä!

Uskaltaako Suomessa enää kä Kaikille, jotka miettii tota Jokelan ja Ale pub Ale pub. Hervanta kaiken pahan alku kaikille hervantalaisille pahiksille tai niille Hiekkaharjun ala-aste Hiekkaharjun ala-aste. Humala on Jumala kaikki pulit tänne ;.

Industrial-Lävistetyt Tänne vaan kaikki joilla on Industrial. Mua haluttaa, mua himottaa, Mua haluttaa, mua himottaa, mua panettaa, pää Mä Dataan SUT pöydän alle: Ne jotka osaavat, tekevät m Ne jotka osaavat, tekevät mitä haluavat! Kirjoitin nimesi tapettiin, äiti vaihtoi uudet Saletisti Hotteja Nyt kaikki ihmiset ilmoituksia hyvistä Siinä luki ALKO ja siitä se Sä näytät ihan mun tulevalt Turun Iltalukio Turun Iltalukio. Edetään hitaasti, täs sängy Hei, me lennetään Kanariall Lähdetään porukalla karkuun Suomen kylmää Jimmy Smallz Better recognize!

Kaurialan Lukio Kaurialan Lukio. Lordi - Hard Rock Hallelujah! Meen yhdelle, palaan huomenna! Rakastan kultaani eli oon s Simonkallion ala-aste Simonkallion ala-aste. Sun vaattees näyttäis hyväl Valhe vain satuttaa, Todell Kaikki jotka on tullut petetyksi, mut löytäneet Aunelan ala-aste Aunelan ala-aste.

Bensalenkkarit Kaikkien autojen kerho kaikille autoilijoille Call of duty 4 Call of duty 4. Hilpeenä kaljaa kalpeena hi Hotelli-, ravintola- ja cat Imartelu on halpaa kiitosta! Kalevan lukio Kalevan lukio. Kuvakkeen parhaat pyllyt ja vartalot.. Naantalin ammattiopisto Naantalin ammattiopisto. Ootko mun nalle,tuutko mun All you need is love?

Pimeitä Öitä, Valvottuja Öitä Näin on näreet! Riittääkö rautalanka, vai h Kaikki tunnemme ihmistyypin, jolle ei Tesomajärven ala-aste Tesomajärven ala-aste. Tämä Krapula sisältää kohta Bitch Alert I wanna see your skeleton. Gallupmonsterit Täältä löytyvät kaikki Gallupmonsterit: Haluun pois täältä Haluun pois täältä. Hevari ja Metalli ihmisten Tänne kaikki hevari ja metalli ihmiset. Kangasalan Ammattioppilaitos Kangasalan Ammattioppilaitos.

Kauniit naiset ei juo kaljaa!! Se nyt vaa on sellast hevosen kusta, joka ei Mul on tylsää, tee asialle Samsung Galaxy S3 Älypuhelin, joka kuuntelee, ymmärtää ja reagoi Sinkku, vaik ei haluis Sinkku, vaik ei haluis. Suomalaisten oravanpyörä Suomi on oikeasti aikamoinen oravanpyörä.

Valvoja kiitos ja kumarrus doupeista taustoista kuuluu Vesalan yläaste Vesalan yläaste. Ei tällä naamalla Ei tällä naamalla. En mäkään tuu SUN työpaikal Kaikki etenkin asiakaspalvelualalla tietävät Gallupmaan seniorikerho Tänne kuuluvat kaikki Kuvakkeen gallupalueen Gone In 60 Seconds Pu Juon vain T kirjaimella alk Kaikki jotka juovat juuri noitten päivien Kontulan ala-aste Kontulan ala-aste.

Kotona aina Alasti Kuinkas moni harrastaa kotona nudismia?? Mä teen mitä huvittaa! Perhokalastus Perhokalastus on selvästi muista Pirkkalan yläaste Pirkkalan yläaste. Saat tulla yöks, jos nukut Sori mulla on hankala luonne. Suomesta jalkapalloyhteiskunta Ottakaamme jalkapallo ainoaksi oikeaksi Eks uskalla sanoa päin naamaa? En muista illasta paljoakaan Niille jotka kumosivat muita enemmän..! Hasta La Vista Social Club. Jos haluu saada on pakko an Niille jotka kokee olevansa antava osapuoli Kauhuelokuvat parhaita ja s Kiinalainen ruoka Kiinalainen ruoka.

Lauttakylän ala-aste Lauttakylän ala-aste. Mul on Rastat eli Oon salet On sinusta kiinni olenko su Elämä on vaikeita valintoja täynnä.. Osaan hieroa, eli olen sale Pink Floyd The Wall. Ratsastan,eli mul on saleti Kaikki Salossa asuvat ja käyvät tänne vaan!!! Sick Of It All. Orastavan alkoholismin merkki, vaiko pelkkä Uskalla olla erilainen Kaikille niille jotka ovar eilaisia kuin muut Vallilan amis Vallilan amis. Vammalan Ammattikoulu Vammalan Ammattikoulu.

Yksi halaus voi poistaa tuhat murhetta. Aku Ankka, salapoliisi conal. Alternative elikä tääl puhutaa alternative musiikista. Anaaliseksin ihanuus Kaikki peppuseksistä tykkäävät tänne.. En haluu koskaan menettää k En haluu muutaku kaiken En haluu muutaku kaiken. Global Deejays Loistavaa Dance-musaa Cover-tyyliin. Humalassa olen "enkeli" Kaikki ketkä ovat "enkeleitä" nautittuaan James Bond - Casino Royale. Kone- ja metalliala Kone- ja metalliala. Kuhalan yläaste Kuhalan yläaste. Laihdutus ja painonhallinta Jaettuja vinkkejä, kikkoja, tepsiviä keinoja, Miehet Ovat Kuin Golfpalloj Nyt alko Nallemurot kutittaa!

Pansion ala-aste Pansion ala-aste. Tampereen Kotitalousoppilaitos Tampereen Kotitalousoppilaitos. Wall-E Taas yksi loistoleffa Disneyltä ja Pixarilta.

Washington Capitals Washington Capitals. Ala-Malmin peruskoulu Ala-Malmin peruskoulu. Alppilan yläaste Alppilan yläaste. Annan käden, se on sun vali Ei sitte, jos et uskalla! Kaikille hulluille ja vähemmän hulluille!! Halo 3 Halo 3. Haluun sun tietävän et sust Hei beibi sul on himo musam Hevoshaan ala-aste Hevoshaan ala-aste. Ignore-listalle joutuneet Keskustelua ignore-listalle joutumisesta. Jos oikeesti välität,niin t Kalajoen juhannus Jokavuotinen kesän kohokohta!

Keinutien ala-aste Keinutien ala-aste. Lauritsalan koulu Lauritsalan koulu. Martti Vainaa Ja Sallitut A Mistä näitä kaloreita oikei Mukkulan ala-aste Mukkulan ala-aste. Nivalan Ammattiopisto Nivalan Ammattiopisto.

Normaalius on yliarvostettua Jokainen ihminen on osa jotain Oon virolainen eli saletist Vittu kun ei pääse kattomaan tuning autoja. Salijanarit Me, jotka vain puNppaamme habaa. Salinkallion yläaste Salinkallion yläaste. Vastarintaliike luvulla Vastarintaliikkeen tarkoitus on ehkäistä Basistit Juo Kitaristit Pöy Chevrolet Impala '67 semmonen peli. Täällä voimme jutella tulevasta Counter Strike Ei tarvitse olla six-pack, Fuck is nice fuck is funny Pöff Aito ja oikea ;P.

Hakalahden yläaste Hakalahden yläaste. Hakkalan yläaste Hakkalan yläaste. Ilpoisten ala-aste Ilpoisten ala-aste. Jalluu, Kossuu ja Kaljaa. Juon sut pöydän alle Sä kyll maksat!

Kari Tapio - Olen Suomalain Karvat Kuuluvat Päähän, Eiv Koulutuskeskus salpaus Koulutuskeskus salpaus. Kuningas Alkoholi tänne voi liittyä, jos imaisee tätä ainetta Kuntoilusali Kuka harrastaa salillä käymistä mä ainakin Kyyninen realisti Kyyninen realisti. Leppäkorven ala-aste Leppäkorven ala-aste. Maunulan ala-aste Maunulan ala-aste. Mellunmäen ala-aste Mellunmäen ala-aste. Metallica - Nothing Else Ma Oon nainen ratissa ja salet Paljastavat valheet maanantaisin klo.

Radalla "Kokeilkaa pidempään ku ne kaks iltaa, niin ei Reformipyrkimys-Legalize it Reformistien mukaan kannabiksen laittomuus Sauvo Allstars Sauvon kovimmat tyypit! Siltamäen ala-aste Siltamäen ala-aste. Skinnarilan ala-aste Skinnarilan ala-aste. Sosiaali- ja terveysala Sosiaali- ja terveysala.

Timo Rautiainen Ja Trio Nis Vain suomalaista lihaa, kii Eli homman nimi on se että klubiin liittyy ne Valkeakosken ammattiopisto Valkeakosken ammattiopisto. Vehkalahden koulu Vehkalahden koulu. Vesalan ala-aste Vesalan ala-aste. Alaston piilokamera Alaston piilokamera. Alavuden Panomiehet RY Alavudelta kotoisin olevat, siellä asuneet tai Aleksis Kiven yläaste Aleksis Kiven yläaste.

Ali G In Da House. Aina Luulen Koti Oveksi. Annalan ala-aste Annalan ala-aste. Dj Kalevala Diippi elektronista sinfonia: Gallup-veteraanit Gallup-alueen vanhan liiton aktiivikäyttäjät Haliaddiktit Ei päivää ilman halia! Jakomäen ala-aste Jakomäen ala-aste. Jäkärlän ala-aste Jäkärlän ala-aste. Kaikilla on oikeus olla juu Jos olet asiasta samaa mieltä liity ihmeessä.

Kajaalin suurkuluttajat Kenellä kajali aina mukana. Kaljaa, Skumppaa, Vodkaa, P Normi päivä, normi keitto. Kallahden Peruskoulu Kallahden Peruskoulu. Kallaveden yläaste Kallaveden yläaste.

Karakallion koulu Karakallion koulu. Kuokkalan koulu Kuokkalan koulu. Lauritsalan ylä-aste Lauritsalan ylä-aste. Maalarit klubin nimi kertoo aika paljon Tämä on tarkoitettu ihmisille joiden mielestä Mua ei sammuta ees paloauto! Ketkä kokevat olevansa niin kuumia? Myllypuron ala-aste Myllypuron ala-aste. Nepenmäen ala-aste Nepenmäen ala-aste. Nissan Almera Kuka nyt sattuukin omistamaan kyseisen auton. Not all boys are in the rel Rajamäen ala-aste Rajamäen ala-aste. Roihuvuoren ala-aste Roihuvuoren ala-aste.

Saan melkein yleensä sen, m Se oli jumalauta 15 cm!!! Nii oli jumalauta xD. Suomalainen ja ylpeä siitä! Suutarilan ala-aste Suutarilan ala-aste. Talvisalon yläaste Talvisalon yläaste. Transsukupuolisuus on normaali hyväksyttävä Turpa kii tai alan räppää Jos meitsi sanoo et "alan vetää freestylee" nii Turvallisuutta vois parantaa no jos katsotaan nuorison touhuja mikään ei ole Vierumäen ala-aste Vierumäen ala-aste.

Villakoirat sängyn alla Villakoirat sängyn alla. Vitut maidosta, antakaa kal Eihän sitä aina voi A Walk To Remember. Aina saa, jos vaan haluaa.. Alle 2 Litraset on starttim Anal Blasphemy Anal Blasphemy. Can't rain all the time. Eläintarhan ala-aste Eläintarhan ala-aste. Elän niin kuin haluan En niin kuin muut Final Fantasy - Advent Chil Gallup-Eliitti Kuvakkeen ylemmistöä, vain paremmille ihmisille.

Siltä tuntuu yleensä joka päivä. Hirvialhon yläaste Hirvialhon yläaste. Humalahakuinen huominen Humalahakuinen huominen. Illalla hilpeänä kaljaa, aa Näinhän se on joo It's All Gone Pete Tong. It's Always Sunny in Philad Jukolan ala-aste Jukolan ala-aste. Kalajoen yläaste Kalajoen yläaste. Kalajärven koulu Kalajärven koulu. Kalja In Da Pullo. Kangasalan Lukio Kangasalan Lukio. Karjala takas vaikka pullo Tänne kaik jotka samaa mieltä ;D. Keskustan ala-aste Keskustan ala-aste.

Kourujärven ala-aste Kourujärven ala-aste. Liian paljon mua on kohdelt Lotilan ala-aste Lotilan ala-aste. Malmin yläaste Malmin yläaste. Materialistit Tämä klubi on tarkoitettu miehille ja naisille Me seksuaalisesti kokeilevat;D kokeilua koko elämä. Mikko Hirvonen on maalimanm Mun kissallaki on isompi ha Olen Amis eli saletisti Hot kaikille jotka ovat amiksia,ja amishan se Opiskelen autoalaa, eli oon Opiskelen autoalaa, eli oon saletisti AMIS.

Paavolan ala-aste Paavolan ala-aste. Pari pulloa viinaa mukaan i Tänne kaikki jotka ajaa tai on ajanut torilla Rieskalähteen yläaste Rieskalähteen yläaste. Saksalainen hydraliikka Jos tykkäät katsoa K elokuvia, mielellään Suck an' Swallow kertoo kaiken: Talent Suomi Talent Suomi. Tanssilattian Valloittajat Kaikki oman arkensa sankarit jotka säväyttävät The All American Rejects. Uramon ala-aste Uramon ala-aste. Ysao iisalmi Ysao iisalmi. Älä tykkää, valitat kuitenkin.

Alkoholi on vihollisemme mu Bi- seksuaalit Vain oikeille, ei feikeille Eat pussy, not animals. Ehkä otin tai sitte en tai En juo enkä polta, eli oon En juo enkä polta, eli oon saletisti valehtelija.

En mä muutaku, halusin vaa En ole lyhyt, olen madallettu En ole lyhyt, olen madallettu. Haluaisin joskus törmätä Ex Haluaisin joskus törmätä Exääni.. Haluan aina sellaisen, ketä Haluan juosta alasti kranaa Haluan lyötää oman kulllan Miksi tyytyä sixpackkiin kun voi ottaa koko Hatsalan klassillinen yläaste Hatsalan klassillinen yläaste.

Helsingin tekniikan alan op Helsingin tekniikan alan oppilaitos. Iisalmen Lyseo Iisalmen Lyseo. Otsikko sen jo sanookin. Ei ole mitään syytä, Jos lupaan sua rakastaa ain Kaarinan sosiaali- ja terve Kaarinan sosiaali- ja terveysalan oppilaitos.

Kaivokselan ala-aste Kaivokselan ala-aste. Kaljuilla on kivempaa ; Niin se vaan on Blondeilla ja kaljuilla ON Kallion ala-aste Kallion ala-aste. Kanjonin ala-asta Kanjonin ala-asta.

Laajavuoren ala-aste Laajavuoren ala-aste. Lainvalvojat tv sarja poliisi yksiköistä. Liberalismi "Liberalismi on ideologia tai poliittinen Liipolan ala-aste Liipolan ala-aste. Malmin ala-aste Malmin ala-aste. Mankalan koulu Mankalan koulu. Metallinen roskalava Olemme nyt myös kuvakkeessa! Metsolan ala-aste Metsolan ala-aste. Mikkolan ala-aste Mikkolan ala-aste. Muistolan ala-aste Muistolan ala-aste. Sinulla on tekosyy o Sinulla on tekosyy olla totaalinen Norjalainen metsäkissa Norjalainen metsäkissa.

Olkahisen ala-aste Olkahisen ala-aste. Näinhän Se kuuluu tehdä! Päräyttävin ja lyyriikoiltaan nero. Paljon mä sain, mutta liika Paljon mä sain, mutta liikaa mä menetin.. Pappa Betalar ; Isä Maksaa: Pelaan Säbää Eli oon Saleti Noin han se on ;: Pellervon ala-aste Pellervon ala-aste. Punainen Kala salmarii 40cl ja loput energiajuomaa battery Puolalanmäen lukio Puolalanmäen lukio. Pyörön ala-aste Pyörön ala-aste.

Rakkaus on hyvä asia kun on Real Pearls Aidot, ainoot ja oikeet. Renkomäen ala-aste Renkomäen ala-aste. Rieskalähteen koulu Rieskalähteen koulu. Rieskalähteen Ylä-aste Rieskalähteen Ylä-aste. Salatut elämät, xfactor, pu Salon lukio Salon lukio. Samppalinnan koulu Samppalinnan koulu. Siivikkalan ala-aste Siivikkalan ala-aste. Sinkku, enkä kyllä yhtään i Sunrise Avenue - Fairytale Suomi ilman Alkoa on kuin R Suomi ilman Alkoa on kuin Ruotsi ilman homoja!!!

Tammelan ala-aste Tammelan ala-aste. Tällä naamalla ei voi muuta Vaaranlammen ala-aste Vaaranlammen ala-aste. Vallilan ala-aste Vallilan ala-aste. Väinölän ala-aste Väinölän ala-aste. Älä jaksa aina valittaa ku Chorale - Jätit Yksin. Declan Galbraith Declan Galbraith on nuori ihanaääninen solisti Eestinkallion koulu Eestinkallion koulu,Perustettu Espoon Ei mulla taas niin huonosti FemmeFatale Kolmen Oululaisen naisen vuonna perustama Gallupalueen kuninkaalliset Tänne pääsee vain Kuvakkeen gallupalueen Hakalan ala-aste Hakalan ala-aste.

Hakunilanrinteen ala-aste Hakunilanrinteen ala-aste. Hevi ja Metalli musiikki ei Niille jotka ei ikinä kyllästy Hevi ja Metalli Härmälän ala-aste Härmälän ala-aste. I wish I could go back to w Itse en käytä alkoholia. Jalasjärven yläaste Jalasjärven yläaste. Jalkapallon MM-kisat Jos et tykkää räpist, ni al Joutenlahden ala-aste Joutenlahden ala-aste. Juuri kun luulen olevani po Kallion lukio Kallion lukio.

Kangaslammin ala-aste Kangaslammin ala-aste. Kaukaan ala-aste Kaukaan ala-aste. Kavereita ei jätetä eikä ta Kellarpellon ala-aste Kellarpellon ala-aste. Konalan ala-aste Konalan ala-aste. Kuuba Tampere I Yön Vallank Eli tämmönen olis mitä mieltä olisitte Lauritsalan lukio Lauritsalan lukio. Leijona - Viinaa, Huumeita Maailmalle olet vain joku, Malmin lukio Malmin lukio. Matti Official fan page "Kehon" virallinen fanisivu! Mitä haluat muiden tekevän Maailma on epäreilu paikka.

Musta ei kai ikinä taida ai Mä teen sitä mitä haluun!!! Mä teen just sitä mitä mä haluun en tarvii Naiset jotka pitävät avokau Nivalan ammattikoulu Nivalan ammattikoulu. Ootko huomannut mut, ku tyk Pihkapuiston ala-aste Pihkapuiston ala-aste. Puolalan ala-aste Puolalan ala-aste. Puolalan koulu Puolalan koulu. Rajakylän ala-aste Rajakylän ala-aste. Rantasalmen yläaste Rantasalmen yläaste. Resident Evil - Apocalypse.

Rest in peace Kasimir Ringv Rumpalit mieluummin ruma rumpali ku pissis runkkari Saan keneltä haluan ; Kaikille itse varmoille ihmisille,tai ainakin Salon ammattikoulu Salon ammattikoulu. Salpakankaan ala-aste Salpakankaan ala-aste. Talsoilan ala-aste Talsoilan ala-aste. Talvikeli, sano Umppa ko lä Turpa kii tai poltan talos. Two And A Half Man. Näin se vaan on ei siihen enempää tarvita tänne Viertolan ala-aste Viertolan ala-aste.

VR - Valtion Runkkarit. Aina alasti vaatteiden alla Aina alasti vaatteiden alla. Kaikki honraheebot vaa tänne juu: Alajärven yläaste Alajärven yläaste. Alastonkuvat Joilla on tai jotka tykkäävät alastonkuvista Aleksin Kiven peruskoulu Aleksin Kiven peruskoulu. Asiallinen kusipää Asiallinen kusipää. Autot Tavalla Tai Toisella.

Bemarit kaatopaikalle RY Tänne jokainen joka ei voi sietää noita C-walk olkoon video selityksenä! Cavalier kingcharlesinspanieli Cavalier kingcharlesinspanieli. Chevrolet Impala Chevrolet Impala.

En ole rasisti, vain roture Näinhä se menee ;. Halikon yläaste Halikon yläaste. Haluaisin joskus törmätä ex Helsingin normaalilyseo Helsingin normaalilyseo. Herukan ala-aste Herukan ala-aste. Hovirinnan ala-aste Hovirinnan ala-aste. I love ballbusting ;. Idiotismin edessä on alistu Illalla hilpeenä kaljaa, aa Niinhän se saattaa mennä: Ilolan ala-aste Ilolan ala-aste. Jos naiset on halpoja, mieh Juhamatti Aaltonen 50 Juhamatti Aaltonen Jusu hakkaa on palannu takas.

Kaikki alko siitä ku toi lö Kalevankankaan yläaste Kalevankankaan yläaste. Kaljakeisari Jesse Haluuks joku pelaa juomapelii: Kannabis pitäisi olla laillista kaikkialla, jos Kirkonkulman ala-aste Kirkonkulman ala-aste. Kokkaan sut pöydän alle! Kuhalan peruskoulu Kuhalan peruskoulu. Kun pubissa ei anniskella j Kuningas alkoholin kaverit Tippa ei tapa,mutta ämpäriin voi jo hukkua! Kunnaksen ala-aste Kunnaksen ala-aste.

Kylmiä naisia ja lämmintä k Maaniitun ala-aste Maaniitun ala-aste. Malminkartanon ala-aste Malminkartanon ala-aste. Manaaja Ja Alku. Miksi olla vaikee ku voi vä Niin se vaan menee. Naisii tulee ja menee mut k Nuottasaaren ala-aste Nuottasaaren ala-aste. Oc , salatut elämät.

Ojamon ala-aste Ojamon ala-aste. Oon pikkusisko, eli saletis Oulunkylän ala-aste Oulunkylän ala-aste. Pay no mind to those who ta Pelimannin ala-aste Pelimannin ala-aste. Personal Trainer Kaikki jotka ovat Personal Trainereitä, niinkun Petri Nygård Kotkaan keikal Pidetään lippu korkealla, j Oikealla asenteellä päästään monissakin Pirates Of The Caribbean Poisalta kännit tulloo ja n Porkkalan Lukio Porkkalan Lukio.

Pukinmäen ala-aste Pukinmäen ala-aste.

Homon kyrpä lonkero porno -

Haluun pois täältä Haluun pois täältä. Pankkikortinlukija oli erittäin nopealla tuulella, joten en ehtinyt keksiä mitään nasevaa kommenttia ennen kuin kortti oli jo takaisin kädessäni. Allrightin miitit Allrightin miitit Jouduin tyytymään siihen, että näin vain hänen takaraivonsa. Kaikille kellä on kulmaläväri. Jos kumppani ei tiedä, hän ei voi myöskään surra. Kommentit kysyn vaan miksi, ai siksi kun pesu otti voimille Puhdas poika; pestä ja panna pakettiin! Tilasin keskenään turiseville miehille toiset oluet ja itselleni toisen limun. Mun kädet koskettelee vaa raamatun sivuja.

Boardwalk Empire Fantastinen sarja. Emme halua loukata ketään. Im Always Tired, Because I Alesso Alesso born as Alessandro Lindblad is a Better Call Saul Kaikille tämän mahtavan 'Breaking bad' spin-off En sano tät tahallaa, mut a I need someone really bad. Jollekkin oot vaan pala,mul Kehenkään ei tule koskea vä Oli sitten nainen tai mies, vanhus, vauva tai Liity tänne, jos sinun on melkein ihan pakko Kaikille kellä on kulmaläväri.

Kun on sama pää kesät talve Ihmisille, jotka panostavat omaan ulkonäköön Salon amis Salon amis. Sinkku eikä ihme tällä naam Sinkku eikä ihme tällä naamalla.. Suomi suomalaisille ja neek Aamu alkaa kahvilla ja tupa Aamu alkaa kahvilla ja tupakilla.

Karjalan kunnailla Karjalan kunnailla. Paljon iloa pippelistä Oli se oma tai toisen niin siitä paljon iloa. Fallout 4 Welcome Home. Kaksi tyttöä voi seurustell Tää klubi ei mee viel After Partyjenkaa jälkee Mustaa valkosel Mustaa valkosel. Haluatko laittaa illallisen rakkaalle mitä Salkkarit Ennakkoon Eli salkkarit ennakkoon, helposti ja ilmaiseksi Liittykää kaikki ketkä on samaa mielt: Turpa kii mä katon salkkare Turun normaalikoulu Turun normaalikoulu.

Timo Pekka Olavi Siitoin os. Alireagointi Aina ei pysty. Baby, I'll treat you like m Baby, I'll treat you like my homework.

En Ole Kenenkään Tossun All Kukaan ei määrää sun tekemisiä millonkaan!!! En ole pinnallinen vaikka k Tervetuloa mukaan jos muutkin kuin sinä eivät Haluun sut, en ketää muuta! HIFK meidän joka olet stadista. Kallaveden lukio Kallaveden lukio. Kissallani on älyvapaita pä Elikkä tää on kaikille kissanomistajille joille Mies Ja Alaston Ase. Mun farkut on kalliimmat ku Nukkumiseen ei vaatteita tarvita.

Pieneen naiseen ei mahdu pa Parhaat asiat tulee pienissä paketeissa ;. Tällä naamalla ei saa edes Töhöt on saletisti HOT juu tänne vaan jos tuntee itsensä töhöks.

Älä koskaan nosta kättäsi N Cavalera Conspiracy Cavalera Conspiracy. En mä vittuile, mä oon vaan Gallupit Teen galluppeja olen siis salee julkkis. Graffitit on visuaalista ka I Walk The Line. I'd be jealous to me too. Meille jotka rakastavat olla keitä olemme, Isot kruunaa naisen Turha lisätä mitään,näin se vaan menee: Jos lupaat kuun taivaalta n Jos lupaat kuun taivaalta ni se on sitte haettava.

Kuljetus ja logistiikka ala Kuljetus ja logistiikka ala. Metalli Kaikille metallista pitäville ihmisille, Toivotaan "kalaonnee", että isot kalat jää Robin Packalen on suomalainen vuotias Seksuaalisesti Epäkorrekti pervot, runkkarit, viuhahtelijat, lääppijät, Sä et juo kaljaa, sä oot sa Ulkomaalainen ja ylpeä siitä! Uskaltaako Suomessa enää kä Kaikille, jotka miettii tota Jokelan ja Ale pub Ale pub. Hervanta kaiken pahan alku kaikille hervantalaisille pahiksille tai niille Hiekkaharjun ala-aste Hiekkaharjun ala-aste.

Humala on Jumala kaikki pulit tänne ;. Industrial-Lävistetyt Tänne vaan kaikki joilla on Industrial. Mua haluttaa, mua himottaa, Mua haluttaa, mua himottaa, mua panettaa, pää Mä Dataan SUT pöydän alle: Ne jotka osaavat, tekevät m Ne jotka osaavat, tekevät mitä haluavat! Kirjoitin nimesi tapettiin, äiti vaihtoi uudet Saletisti Hotteja Nyt kaikki ihmiset ilmoituksia hyvistä Siinä luki ALKO ja siitä se Sä näytät ihan mun tulevalt Turun Iltalukio Turun Iltalukio.

Edetään hitaasti, täs sängy Hei, me lennetään Kanariall Lähdetään porukalla karkuun Suomen kylmää Jimmy Smallz Better recognize! Kaurialan Lukio Kaurialan Lukio.

Lordi - Hard Rock Hallelujah! Meen yhdelle, palaan huomenna! Rakastan kultaani eli oon s Simonkallion ala-aste Simonkallion ala-aste. Sun vaattees näyttäis hyväl Valhe vain satuttaa, Todell Kaikki jotka on tullut petetyksi, mut löytäneet Aunelan ala-aste Aunelan ala-aste. Bensalenkkarit Kaikkien autojen kerho kaikille autoilijoille Call of duty 4 Call of duty 4. Hilpeenä kaljaa kalpeena hi Hotelli-, ravintola- ja cat Imartelu on halpaa kiitosta! Kalevan lukio Kalevan lukio.

Kuvakkeen parhaat pyllyt ja vartalot.. Naantalin ammattiopisto Naantalin ammattiopisto. Ootko mun nalle,tuutko mun All you need is love? Pimeitä Öitä, Valvottuja Öitä Näin on näreet!

Riittääkö rautalanka, vai h Kaikki tunnemme ihmistyypin, jolle ei Tesomajärven ala-aste Tesomajärven ala-aste. Tämä Krapula sisältää kohta Bitch Alert I wanna see your skeleton. Gallupmonsterit Täältä löytyvät kaikki Gallupmonsterit: Haluun pois täältä Haluun pois täältä. Hevari ja Metalli ihmisten Tänne kaikki hevari ja metalli ihmiset.

Kangasalan Ammattioppilaitos Kangasalan Ammattioppilaitos. Kauniit naiset ei juo kaljaa!! Se nyt vaa on sellast hevosen kusta, joka ei Mul on tylsää, tee asialle Samsung Galaxy S3 Älypuhelin, joka kuuntelee, ymmärtää ja reagoi Sinkku, vaik ei haluis Sinkku, vaik ei haluis. Suomalaisten oravanpyörä Suomi on oikeasti aikamoinen oravanpyörä. Valvoja kiitos ja kumarrus doupeista taustoista kuuluu Vesalan yläaste Vesalan yläaste.

Ei tällä naamalla Ei tällä naamalla. En mäkään tuu SUN työpaikal Kaikki etenkin asiakaspalvelualalla tietävät Gallupmaan seniorikerho Tänne kuuluvat kaikki Kuvakkeen gallupalueen Gone In 60 Seconds Pu Juon vain T kirjaimella alk Kaikki jotka juovat juuri noitten päivien Kontulan ala-aste Kontulan ala-aste. Kotona aina Alasti Kuinkas moni harrastaa kotona nudismia?? Mä teen mitä huvittaa! Perhokalastus Perhokalastus on selvästi muista Pirkkalan yläaste Pirkkalan yläaste.

Saat tulla yöks, jos nukut Sori mulla on hankala luonne. Suomesta jalkapalloyhteiskunta Ottakaamme jalkapallo ainoaksi oikeaksi Eks uskalla sanoa päin naamaa?

En muista illasta paljoakaan Niille jotka kumosivat muita enemmän..! Hasta La Vista Social Club. Jos haluu saada on pakko an Niille jotka kokee olevansa antava osapuoli Kauhuelokuvat parhaita ja s Kiinalainen ruoka Kiinalainen ruoka. Lauttakylän ala-aste Lauttakylän ala-aste. Mul on Rastat eli Oon salet On sinusta kiinni olenko su Elämä on vaikeita valintoja täynnä.. Osaan hieroa, eli olen sale Pink Floyd The Wall. Ratsastan,eli mul on saleti Kaikki Salossa asuvat ja käyvät tänne vaan!!!

Sick Of It All. Orastavan alkoholismin merkki, vaiko pelkkä Uskalla olla erilainen Kaikille niille jotka ovar eilaisia kuin muut Vallilan amis Vallilan amis. Vammalan Ammattikoulu Vammalan Ammattikoulu. Yksi halaus voi poistaa tuhat murhetta. Aku Ankka, salapoliisi conal. Alternative elikä tääl puhutaa alternative musiikista. Anaaliseksin ihanuus Kaikki peppuseksistä tykkäävät tänne.. En haluu koskaan menettää k En haluu muutaku kaiken En haluu muutaku kaiken.

Global Deejays Loistavaa Dance-musaa Cover-tyyliin. Humalassa olen "enkeli" Kaikki ketkä ovat "enkeleitä" nautittuaan James Bond - Casino Royale. Kone- ja metalliala Kone- ja metalliala. Kuhalan yläaste Kuhalan yläaste. Laihdutus ja painonhallinta Jaettuja vinkkejä, kikkoja, tepsiviä keinoja, Miehet Ovat Kuin Golfpalloj Nyt alko Nallemurot kutittaa! Pansion ala-aste Pansion ala-aste.

Tampereen Kotitalousoppilaitos Tampereen Kotitalousoppilaitos. Wall-E Taas yksi loistoleffa Disneyltä ja Pixarilta. Washington Capitals Washington Capitals.

Ala-Malmin peruskoulu Ala-Malmin peruskoulu. Alppilan yläaste Alppilan yläaste. Annan käden, se on sun vali Ei sitte, jos et uskalla! Kaikille hulluille ja vähemmän hulluille!! Halo 3 Halo 3. Haluun sun tietävän et sust Hei beibi sul on himo musam Hevoshaan ala-aste Hevoshaan ala-aste.

Ignore-listalle joutuneet Keskustelua ignore-listalle joutumisesta. Jos oikeesti välität,niin t Kalajoen juhannus Jokavuotinen kesän kohokohta! Keinutien ala-aste Keinutien ala-aste. Lauritsalan koulu Lauritsalan koulu. Martti Vainaa Ja Sallitut A Mistä näitä kaloreita oikei Mukkulan ala-aste Mukkulan ala-aste. Nivalan Ammattiopisto Nivalan Ammattiopisto. Normaalius on yliarvostettua Jokainen ihminen on osa jotain Oon virolainen eli saletist Vittu kun ei pääse kattomaan tuning autoja.

Salijanarit Me, jotka vain puNppaamme habaa. Salinkallion yläaste Salinkallion yläaste. Vastarintaliike luvulla Vastarintaliikkeen tarkoitus on ehkäistä Basistit Juo Kitaristit Pöy Chevrolet Impala '67 semmonen peli. Täällä voimme jutella tulevasta Counter Strike Ei tarvitse olla six-pack, Fuck is nice fuck is funny Pöff Aito ja oikea ;P.

Hakalahden yläaste Hakalahden yläaste. Hakkalan yläaste Hakkalan yläaste. Ilpoisten ala-aste Ilpoisten ala-aste. Jalluu, Kossuu ja Kaljaa. Juon sut pöydän alle Sä kyll maksat!

Kari Tapio - Olen Suomalain Karvat Kuuluvat Päähän, Eiv Koulutuskeskus salpaus Koulutuskeskus salpaus. Kuningas Alkoholi tänne voi liittyä, jos imaisee tätä ainetta Kuntoilusali Kuka harrastaa salillä käymistä mä ainakin Kyyninen realisti Kyyninen realisti.

Leppäkorven ala-aste Leppäkorven ala-aste. Maunulan ala-aste Maunulan ala-aste. Mellunmäen ala-aste Mellunmäen ala-aste. Metallica - Nothing Else Ma Oon nainen ratissa ja salet Paljastavat valheet maanantaisin klo. Radalla "Kokeilkaa pidempään ku ne kaks iltaa, niin ei Reformipyrkimys-Legalize it Reformistien mukaan kannabiksen laittomuus Sauvo Allstars Sauvon kovimmat tyypit! Siltamäen ala-aste Siltamäen ala-aste. Skinnarilan ala-aste Skinnarilan ala-aste. Sosiaali- ja terveysala Sosiaali- ja terveysala.

Timo Rautiainen Ja Trio Nis Vain suomalaista lihaa, kii Eli homman nimi on se että klubiin liittyy ne Valkeakosken ammattiopisto Valkeakosken ammattiopisto. Vehkalahden koulu Vehkalahden koulu. Vesalan ala-aste Vesalan ala-aste. Alaston piilokamera Alaston piilokamera. Alavuden Panomiehet RY Alavudelta kotoisin olevat, siellä asuneet tai Aleksis Kiven yläaste Aleksis Kiven yläaste. Ali G In Da House. Aina Luulen Koti Oveksi.

Annalan ala-aste Annalan ala-aste. Dj Kalevala Diippi elektronista sinfonia: Gallup-veteraanit Gallup-alueen vanhan liiton aktiivikäyttäjät Haliaddiktit Ei päivää ilman halia!

Jakomäen ala-aste Jakomäen ala-aste. Jäkärlän ala-aste Jäkärlän ala-aste. Kaikilla on oikeus olla juu Jos olet asiasta samaa mieltä liity ihmeessä. Kajaalin suurkuluttajat Kenellä kajali aina mukana. Kaljaa, Skumppaa, Vodkaa, P Normi päivä, normi keitto. Kallahden Peruskoulu Kallahden Peruskoulu.

Kallaveden yläaste Kallaveden yläaste. Karakallion koulu Karakallion koulu. Kuokkalan koulu Kuokkalan koulu. Lauritsalan ylä-aste Lauritsalan ylä-aste. Maalarit klubin nimi kertoo aika paljon Tämä on tarkoitettu ihmisille joiden mielestä Mua ei sammuta ees paloauto! Ketkä kokevat olevansa niin kuumia?

Myllypuron ala-aste Myllypuron ala-aste. Nepenmäen ala-aste Nepenmäen ala-aste. Nissan Almera Kuka nyt sattuukin omistamaan kyseisen auton. Not all boys are in the rel Rajamäen ala-aste Rajamäen ala-aste. Roihuvuoren ala-aste Roihuvuoren ala-aste.

Saan melkein yleensä sen, m Se oli jumalauta 15 cm!!! Nii oli jumalauta xD. Suomalainen ja ylpeä siitä! Suutarilan ala-aste Suutarilan ala-aste. Talvisalon yläaste Talvisalon yläaste. Transsukupuolisuus on normaali hyväksyttävä Turpa kii tai alan räppää Jos meitsi sanoo et "alan vetää freestylee" nii Turvallisuutta vois parantaa no jos katsotaan nuorison touhuja mikään ei ole Vierumäen ala-aste Vierumäen ala-aste. Villakoirat sängyn alla Villakoirat sängyn alla. Vitut maidosta, antakaa kal Eihän sitä aina voi A Walk To Remember.

Aina saa, jos vaan haluaa.. Alle 2 Litraset on starttim Anal Blasphemy Anal Blasphemy. Can't rain all the time. Eläintarhan ala-aste Eläintarhan ala-aste.

Elän niin kuin haluan En niin kuin muut Final Fantasy - Advent Chil Gallup-Eliitti Kuvakkeen ylemmistöä, vain paremmille ihmisille. Siltä tuntuu yleensä joka päivä. Hirvialhon yläaste Hirvialhon yläaste. Humalahakuinen huominen Humalahakuinen huominen. Illalla hilpeänä kaljaa, aa Näinhän se on joo It's All Gone Pete Tong.

It's Always Sunny in Philad Jukolan ala-aste Jukolan ala-aste. Kalajoen yläaste Kalajoen yläaste. Kalajärven koulu Kalajärven koulu. Kalja In Da Pullo. Kangasalan Lukio Kangasalan Lukio. Karjala takas vaikka pullo Tänne kaik jotka samaa mieltä ;D. Keskustan ala-aste Keskustan ala-aste. Kourujärven ala-aste Kourujärven ala-aste. Liian paljon mua on kohdelt Lotilan ala-aste Lotilan ala-aste. Malmin yläaste Malmin yläaste. Materialistit Tämä klubi on tarkoitettu miehille ja naisille Me seksuaalisesti kokeilevat;D kokeilua koko elämä.

Mikko Hirvonen on maalimanm Mun kissallaki on isompi ha Olen Amis eli saletisti Hot kaikille jotka ovat amiksia,ja amishan se Opiskelen autoalaa, eli oon Opiskelen autoalaa, eli oon saletisti AMIS. Paavolan ala-aste Paavolan ala-aste. Pari pulloa viinaa mukaan i Tänne kaikki jotka ajaa tai on ajanut torilla Rieskalähteen yläaste Rieskalähteen yläaste. Saksalainen hydraliikka Jos tykkäät katsoa K elokuvia, mielellään Suck an' Swallow kertoo kaiken: Talent Suomi Talent Suomi.

Tanssilattian Valloittajat Kaikki oman arkensa sankarit jotka säväyttävät The All American Rejects. Uramon ala-aste Uramon ala-aste. Ysao iisalmi Ysao iisalmi. Älä tykkää, valitat kuitenkin. Alkoholi on vihollisemme mu Bi- seksuaalit Vain oikeille, ei feikeille Eat pussy, not animals.

Ehkä otin tai sitte en tai En juo enkä polta, eli oon En juo enkä polta, eli oon saletisti valehtelija. En mä muutaku, halusin vaa En ole lyhyt, olen madallettu En ole lyhyt, olen madallettu.

Haluaisin joskus törmätä Ex Haluaisin joskus törmätä Exääni.. Haluan aina sellaisen, ketä Haluan juosta alasti kranaa Haluan lyötää oman kulllan Miksi tyytyä sixpackkiin kun voi ottaa koko Hatsalan klassillinen yläaste Hatsalan klassillinen yläaste. Helsingin tekniikan alan op Helsingin tekniikan alan oppilaitos.

Iisalmen Lyseo Iisalmen Lyseo. Otsikko sen jo sanookin. Ei ole mitään syytä, Jos lupaan sua rakastaa ain Kaarinan sosiaali- ja terve Kaarinan sosiaali- ja terveysalan oppilaitos.

Kaivokselan ala-aste Kaivokselan ala-aste. Kaljuilla on kivempaa ; Niin se vaan on Blondeilla ja kaljuilla ON Kallion ala-aste Kallion ala-aste. Kanjonin ala-asta Kanjonin ala-asta. Laajavuoren ala-aste Laajavuoren ala-aste.

Lainvalvojat tv sarja poliisi yksiköistä. Liberalismi "Liberalismi on ideologia tai poliittinen Liipolan ala-aste Liipolan ala-aste. Malmin ala-aste Malmin ala-aste. Mankalan koulu Mankalan koulu. Metallinen roskalava Olemme nyt myös kuvakkeessa! Metsolan ala-aste Metsolan ala-aste. Mikkolan ala-aste Mikkolan ala-aste. Muistolan ala-aste Muistolan ala-aste. Sinulla on tekosyy o Sinulla on tekosyy olla totaalinen Norjalainen metsäkissa Norjalainen metsäkissa.

Olkahisen ala-aste Olkahisen ala-aste. Näinhän Se kuuluu tehdä! Päräyttävin ja lyyriikoiltaan nero. Paljon mä sain, mutta liika Paljon mä sain, mutta liikaa mä menetin.. Pappa Betalar ; Isä Maksaa: Pelaan Säbää Eli oon Saleti Noin han se on ;: Pellervon ala-aste Pellervon ala-aste.

Punainen Kala salmarii 40cl ja loput energiajuomaa battery Puolalanmäen lukio Puolalanmäen lukio. Pyörön ala-aste Pyörön ala-aste. Rakkaus on hyvä asia kun on Real Pearls Aidot, ainoot ja oikeet. Renkomäen ala-aste Renkomäen ala-aste. Rieskalähteen koulu Rieskalähteen koulu. Rieskalähteen Ylä-aste Rieskalähteen Ylä-aste. Salatut elämät, xfactor, pu Salon lukio Salon lukio. Samppalinnan koulu Samppalinnan koulu.

Siivikkalan ala-aste Siivikkalan ala-aste. Sinkku, enkä kyllä yhtään i Sunrise Avenue - Fairytale Suomi ilman Alkoa on kuin R Suomi ilman Alkoa on kuin Ruotsi ilman homoja!!! Tammelan ala-aste Tammelan ala-aste. Tällä naamalla ei voi muuta Vaaranlammen ala-aste Vaaranlammen ala-aste. Vallilan ala-aste Vallilan ala-aste. Väinölän ala-aste Väinölän ala-aste. Älä jaksa aina valittaa ku Chorale - Jätit Yksin.

Declan Galbraith Declan Galbraith on nuori ihanaääninen solisti Eestinkallion koulu Eestinkallion koulu,Perustettu Espoon Ei mulla taas niin huonosti FemmeFatale Kolmen Oululaisen naisen vuonna perustama Gallupalueen kuninkaalliset Tänne pääsee vain Kuvakkeen gallupalueen Hakalan ala-aste Hakalan ala-aste. Hakunilanrinteen ala-aste Hakunilanrinteen ala-aste. Hevi ja Metalli musiikki ei Niille jotka ei ikinä kyllästy Hevi ja Metalli Härmälän ala-aste Härmälän ala-aste.

I wish I could go back to w Itse en käytä alkoholia. Jalasjärven yläaste Jalasjärven yläaste. Jalkapallon MM-kisat Jos et tykkää räpist, ni al Joutenlahden ala-aste Joutenlahden ala-aste. Juuri kun luulen olevani po Kallion lukio Kallion lukio.

Kangaslammin ala-aste Kangaslammin ala-aste. Kaukaan ala-aste Kaukaan ala-aste. Kavereita ei jätetä eikä ta Kellarpellon ala-aste Kellarpellon ala-aste. Konalan ala-aste Konalan ala-aste. Kuuba Tampere I Yön Vallank Eli tämmönen olis mitä mieltä olisitte Lauritsalan lukio Lauritsalan lukio. Leijona - Viinaa, Huumeita Maailmalle olet vain joku, Malmin lukio Malmin lukio. Matti Official fan page "Kehon" virallinen fanisivu! Mitä haluat muiden tekevän Maailma on epäreilu paikka.

Musta ei kai ikinä taida ai Mä teen sitä mitä haluun!!! Mä teen just sitä mitä mä haluun en tarvii Naiset jotka pitävät avokau Nivalan ammattikoulu Nivalan ammattikoulu. Ootko huomannut mut, ku tyk Pihkapuiston ala-aste Pihkapuiston ala-aste. Puolalan ala-aste Puolalan ala-aste. Puolalan koulu Puolalan koulu. Rajakylän ala-aste Rajakylän ala-aste. Rantasalmen yläaste Rantasalmen yläaste.

Resident Evil - Apocalypse. Rest in peace Kasimir Ringv Rumpalit mieluummin ruma rumpali ku pissis runkkari Saan keneltä haluan ; Kaikille itse varmoille ihmisille,tai ainakin Salon ammattikoulu Salon ammattikoulu.

Salpakankaan ala-aste Salpakankaan ala-aste. Talsoilan ala-aste Talsoilan ala-aste. Talvikeli, sano Umppa ko lä Pettämisen logiikka ei silti selity sillä, että kumppani ei anna seksiä. Pettämisen taustalla on usein muitakin vajeita, sillä seksin loppuminen johtaa yleensä myös hellyyden ja huomion panttaamiseen. Yhden illan seksistä ei siis välttämättä haeta pelkkää seksiä, vaan kotoa puuttuvaa huomiota, lämpöä ja toisen ihmisen kosketusta.

Vaikka pihtaaminen sanana liitetään yleensä naisiin, pihtaava mies ei ole urbaanilegenda, vaan arkinen ilmestys monenkin kotisohvalla. Naiset ovat sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa, eikä siinä iässä enää mietitä, että pömpöttääkö vatsa. Kun miehillä seksuaalisuus alkaa hiipua ja tulee erektio-ongelmia, seksuaaliset tarpeet eivät välttämättä enää kohtaa. Olipa sitten nainen tai mies, seksittömyydellä on Salmisen mukaan samat vaikutukset: Näkee naamasta, kun lakkaa saamasta.

Pettämiskeskustelut nousevat esille joka vuosi pikkujoulukaudella, kun tekstiviestipalstoilla vuoronperään ristiinnaulitaan ukkomiehiä metsästävät vampit kuin kilttejä perheenäitejä saparo pystyssä jahtaavat pikkujouluporsaat. Miksi juuri pikkujouluihin liitetään pettäminen, kun vuodessa on yli muutakin päivää, jolloin kettua voi käyttää vieraissa koloissa? Laitetaan itsensä hienoksi, otetaan tuttujen ihmisten kanssa enemmän alkoholia kuin normaalisti ja sen jälkeen kontrolli pettää herkästi.

Kun joku vielä ihailee ja kehuu, niin sokkahan siinä irtoaa, Salminen selostaa. Kyllähän sekin vaikuttaa asiaan, onko kyse kertapisto ja unohdus -tyylisestä yhden illan jutusta vai pitkäaikaisemmasta viestittelystä, jossa toisesta on kiinnostuttu henkisesti. Jos kumppani ei tiedä, hän ei voi myöskään surra.

Toisaalta kertominen voi olla myös oman pahan mielen siirtämistä petetylle, Salminen pohdiskelee. Pitkää ja hyvää liittoa ei Salmisen mukaan kannata heti heittää pois, jos toinen on sortunut pettämään.

Pettäminen ja parisuhteen sisällä tapahtuneet muut loukkaukset jättävät suhteeseen usein niin syvän jäljen, että se heijastuu väkisinkin makuukammarin puolelle. Naisten haluttomuuden takaa löytyy Salmisen mukaan aika usein persoonaan ja ulkonäköön liittyviä loukkauksia. Pahat sanat, jotka liittyvät ulkonäköön, pysyvät päässä kauan. Ei sen jälkeen tee mieli harrastaa seksiä, jos mies on sanonut, että oletpas lihonut tai onpa sinulla iso maha.

Ei ole tavatonta, että ilkeitä kommentteja puidaan pitkään seksuaaliterapeutin vastaanotolla ja itsetuntoa joudutaan rakentamaan uudestaan. Kun sen virittää, se soi hyvin. Äijät, alkakaa kohdella naistanne kuin kukkaa kämmenellä. Kun mies pitää naista hyvin, naisen halukkuus kasvaa ja mieskin saa seksiä. Naisia Salminen puolestaan kehottaa välillä laittautumaan ihan vain miestä varten nätiksi. Seksikaupassa hepeneostoksilla käyntikään ei tekisi pahaa silloin tällöin.

Se on ihan ok, jos tulee vuosien saatossa vähän kiloja, mutta voisi sitä nyt kerran pari viikossa laittaa itsensä kauniiksi. Salminen ei usko, että pieruverkkareissa luomuna kulkeva nainen jaksaa sytyttää vuodesta toiseen, jos ei edes välillä yritä tuoda naisellisempia puolia esille. Porilainen seksuaaliterapeutti Solja Salminen kehottaa naisia myös avaamaan suunsa omista mieltymyksistään.

Salminen ampuu silti samaan hengenvetoon alas pornoteollisuuden myytin siitä, että seksi olisi vain nuorien, kauniiden ja laitettujen etuoikeus. Harva on edes niin sairas, etteikö pystyisi jollakin tavalla harrastamaan seksiä. Salminen kehottaa naisia myös avaamaan suunsa omista mieltymyksistään, eikä harmitella yksin mielessään, jos iso O jää miehen kanssa saamatta. Eihän mies voi toimia oikein, jos et kerro mistä nautit.

Jos Salmisella olisi valta päättää, hän määräisi jokaisen pariskunnan elämään viikon lasipäänä. Sinä aikana kumpikin näkisi toistensa ajatukset, kun puhuminen tuntuu olevan niin vaikeaa. Miehet ja naiset saattavat puhua samasta asiasta, mutta eri sanoilla, minkä takia he eivät ymmärrä toisiaan. Erityisesti seksistä puhuminen on monille äärettömän vaikeaa. Häveliäisyys, tabut, kodin ilmapiiri, aiemmat kokemukset ja rohkeuden puute tukkivat suut liian monesti.

Salminen päätyi itse puhumaan vieraiden kanssa seksistä ikään kuin vahingossa yli kymmenen vuotta sitten. Salminen on toiselta ammatiltaan perushoitaja ja hän työskentelee osan viikosta Satakunnan keskussairaalassa. Kun ihmettelin tätä, verisuonikirurgi kertoi, että kun tehdään lantion alueen leikkauksia, sen seurauksena voi tulla erektio-ongelmia.

Samainen verisuonikirurgi kehotti Salmista hakeutumaan sellaiseen kouluun, missä puhutaan seksistä. Salminen hakeutui ensin seksineuvojan koulutukseen ja koukuttui alasta niin, että jatkoi opintoja seksuaaliterapeutiksi. Nykyään hän pitää seksuaaliterapeutin vastaanottoa Porin Lääkäritalossa kerran viikossa.

Salmisen vastaanotolle on hakeutunut myös vanhempia siitä syystä, että oman lapsen seksuaalinen suuntautuminen onkin jotain muuta kuin perushetero. Sehän on sama lapsi kuin ennenkin! Ei seksuaalinen suuntautuminen sitä miksikään muuta. Salminen ihmettelee, miksi ihmisiä pitäisi arvottaa seksuaalisen suuntautumisen mukaan.

Jokaisella on arjessaan ihan samat asiat ja ongelmat, olipa sitten hetero tai homo. Heillä on parisuhdeongelmia, erektio-ongelmia ja haluttomuutta siinä missä muillakin.

Salminen haluaa herätellä ihmisiä ajattelemaan, onko sillä oikeasti väliä mihin jokainen oman vehkeensä tunkee, kunhan se tapahtuu molempien nautinnonhalusta. Se on nykyään suosittua heteroseksissäkin. Tärkeintä seksissä onkin se, että tehdään sitä mikä on oikeasti kivaa ja nautinnollista. Ja sängyssä saa olla myös hauskaa! Hiivatulehdus siitä tulee, tietää heteromieskin. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä. Ohjeet javascriptin päälle kytkemiseen: Käytämme Alma Median sivustoilla evästeitä. Jatkamalla sivuston selaamista hyväksyt evästeiden käytön.

Leave a Reply